Ajankohtaista

09.10.2017

Kokousuutiset on ennakkotiedote kunnanhallituksen kokouksen päätöksistä. Lopullinen ja käsittelyvaiheittainen pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivulla välittömästi tarkastamisen jälkeen.

§ 286 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALITSEMINEN VUODEN 2018 PRESIDENTINVAALEJA VARTEN

Presidentinvaalit toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018 ja mahdollinen toinen vaali 11.2.2018.

Kunnalla on varsinaisena vaalipäivänä 11 äänestysaluetta Västilä, Nopankylä, Huissi, Peurala, Kunnallistalo, Peltoniemi, Palonkylä, Munakka, Tuomikylä, Neiro ja Koskenkorva lisäksi on laitosten vaalitoimikunta.

Äänestysaluekohtaiset  vaalilautakuntien jäsenet on valittu  viimeksi  kevään kunnallisvaaliäänestykseen,  millä pohjalla pääosin  jatketaan.  Muutoksia kokoonpanoihin tehdään tarpeen mukaan.

§ 287  ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKOISTA JA ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKKOINA OLEVISTA SOSIAALIHUOLLON TOIMINTAYKSIKÖISTÄ SEKÄ VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYSPAIKOISTA PÄÄTTÄMINEN VUODEN 2018 PRESIDENTINVAALEJA VARTEN

Tasavallan presidentin vaali (presidentinvaali)  toimitetaan sunnuntaina 28.1.2018.  Ennakkoäänestyksen ajanjakso on 17.-23.1.2018.  Jos 28.1.2018 toimitettavassa vaalissa kukaan ehdokkaista ei saa vähintään puolta annetuista äänistä, toimitetaan kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018. Toisen vaalin ennakkoäänestyksen ajanjakso on 31.1.-6.2.2018.

Ennakkoäänestyspaikkoina tulevat olemaan  Ilmajoen kunnanvirasto ja Koskenkorvan koulu.

Ilmajoen kunnassa laitoksia, joissa ennakkoäänestys järjestetään, ovat terveyskeskuksen akuutti- ja kuntoutusyksikkö ja vuorohoitoyksikkö Päivölä, Kotokartano, Niittykoti, Könninkoto, Hopiarati, Hoitokoti Tuulikello Koskenkorvalla sekä Hoitokoti Ilkka. 

Varsinaisena äänestyspäivänä änestyspaikkona ovat:
Västilän äänestysalue       Västilän koulu, Hyövältintie 4, Koskenkorva
Nopankylän äänestysalue  Nopankylän koulu, Toimelantie 40
Huissin äänestysalue        Ilomäen koulu, Mäkikyläntie 329
Peuralan äänestysalue      Koulutuskeskus Sedu, Ilmajoki   (Ilmajoen maatalousoppi-laitos),
                                            Ilmajoentie 525
Kunnallistalon äänestysalue   Kunnallistalo, Ilkantie 18
Peltoniemen äänestysalue  Peltoniemen koulu,   Jäpintie 2
Palonkylän äänestysalue   Palonkylän koulu,  Savitie 10 B
Munakan äänestysalue     Munakan koulu,  Halkonevantie 8
Tuomikylän äänestysalue  Ahonkylän koulu,  Koulutie 41
Neiron äänestysalue         Neiron koulu,  Saunamäentie 360
Koskenkorvan äänestysalue  Koskenkorvan koulu, Opintie 1

§ 288 ETSIVÄN NUORISOTYÖN JA STARTTIPAJAN OHJAUSRYHMÄN NIMEÄMINEN KAUDELLE 2017-2021

Kunnanhallitus nimesi edustajakseen työryhmään  Reetta Kananojan.

§ 289 AHONKYLÄN KOULUN A-RAKENNUKSEN PERUSKORJAUKSEN MUUTOSTYÖT JA  LISÄKUSTANNUKSET

Kunnanhallitus hyväksyi 400.000 €:n lisämäärärahan hankkeelle.

§ 290 HERRALAN KUNNANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPPÄLÄN ALUEELLA KORTTELEISSA 157/3-5, 158/2 JA 159
Hyväksyttiin.

§ 291 HERRALAN KUNNANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LAUROSELANKUJAN ALUEELLA KORTTELISSA 149 ,  § 292 PALON KUNNANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS TUORESLUOMAN ALUEELLA KORTTELISSA 286/1    § 293 LAIDUNALUEEN KORTTELIN 267/1 TONTIN MYYNTIHINTA JA MYYNTIEHDOT

Kunnanhallitus jätti em. kaava-asiat ja tontin myyntihintapäätöksen pöydälle.

§ 295 HAMMASHOITOLAN VÄISTÖTILOJEN HANKINTA/ TARJOUKSEN HYVÄKSYMINEN

Kunnahallitus hyväksyi Gramo Adapteo Oy:n tarjouksen , mikä sisältää vuokrattavia tiloja
14 tilaelementtimodulia, yhteensä 382,5 m2    hintaan 147.600 €  (alv 0%).   Tarjoushintaan sisältyy kuljetus ja asennus, purku- ja poiskuljetus sekä  vuokrahinta 8 kuukaudelta.

Tarjous sisältää mahdollisen lunastusoption.   

/HK