Pro Ilmajoki -mitalistien haku on meneillä

11.10.2019

Pro Ilmajoki-mitali myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka on erikoisen positiivisella tavalla edesauttanut Ilmajoen kunnan nimen tunnetuksi tulemista tai muutoin edistänyt kunnan aineellista tai henkistä kehitystä vuoden aikana.

Pronssinen mitali kattaa maakunnallisen, hopeinen valtakunnallisen ja kultainen maailmanlaajuisen Ilmajoki-nimen ja kunnan positiivisen merkityksen esilläolon kulloiseenkin tapahtumaan liittyen.

Mitaleita on myönnetty  vuodesta 2015 lähtien ja pääsääntöisesti mitali luovutetaan itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12. myös tänä vuonna.  

Mitalin ovat saaneet aikaisempina vuosina Erkki Rajamäki, Jussi Ketonen, Seppo Yli-Hannuksela, Timo Kosonen, Jarmo Itälehto, Arto Risku, Liisa Äärynen, Ilmajoen Opaskerho, Tero Pitkämäki ja Minna Tuohisto-Kokko. Myönnetyistä mitaleista kultaisen ovat saaneet Seppo Yli-Hannuksela ja Tero Pitkämäki, muut mitalit ovat olleet hopeisia.

Mitaliesityksen voivat tehdä kunnan virkamiehet, yksityiset kuntalaiset, yhdistykset tai järjestöt sekä muut oikeuskelpoiset kansalaiset.
Kirjalliset esitykset perusteluineen tulee tänä vuonna tehdä kuntaan 22.11. mennessä osoitteella:
Ilmajoen kunnanhallitus, PL 23, 60801 Ilmajoki. Kirjekuoreen lisämerkintä "Pro Ilmajoki -mitali".
 

Ohjesääntö