Keskiviikkona Huissilla perhepäivähoitaja Annukka Rantamäen olohuoneessa luovutettiin hoitolasten käyttöön kiertävä liikuntakassi. Kun lattialle rullaantuu leikkitunneli, iloinen testaaja sukeltaa sisään saman tien.
– Onneksi lapsia on helppo houkutella liikkumaan pienilläkin jutuilla, kertoo varhaiskasvatuksen liikuntakoordinaattori Mirjami Laaksonen.
Laaksonen vetää Ilmajoen kunnassa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa hanketta, jossa ideoidaan tapoja lisätä alle kouluikäisten lasten liikkumista, jotta jokaisella olisi mahdollisuus kokea liikunnan iloa.
– Tavoitteena on korostaa liikuntaa ja terveellisiä elintapoja jo varhaiskasvatuksen pedagogiikassa. Kaikki lähtee päiväkotien ja perhepäivähoitajien tarpeista, joihin pyrin omalla työpanoksellani vastaamaan, terveystieteiden maisteri Laaksonen taustoittaa.
Sirkusvälineitä sisältäneen liikuntakassin valinnut perhepäivähoitaja Rantamäki arvioi, että ainakin tunnelia tullaan käyttämään ahkerasti seuraavan kahden viikon aikana. Tämän jälkeen liikuntakassi siirtyy lainaan seuraavalle perhepäivähoitajalle. Yhteensä kasseja kiertää ringissä kolme, joista yksi soveltuu myös ulkoleikkeihin.
Laaksosen mukaan perhepäivähoitajien toivomien liikuntakassien lisäksi suunnitelmissa on paljon muutakin. Jokaiseen päiväkotiin ja perhepäivähoitoyksikköön tullaan luovuttamaan lorupussin tapaan toimivat liikuntaleikkikortit. Sisäliikuntavinkit on koottu omaan pussiin, ulkoliikuntakortit voi kiinnittää vaikka välinevaraston oveen.
– Lisäksi suunnitteilla on seikkailureput, joita perheet voivat lainata hoitopaikasta kotiin esimerkiksi viikonlopun ajaksi. Sitä varten kootaan kartta Ilmajoen liikuntaseikkailuaarteista. Repusta voisi löytyä myös suurennuslasi, vinkkivihko retkien dokumentointia varten sekä muuta seikkailulla tarvittavaa välineistöä. Alkuperäisenä tarkoituksena oli järjestää liikuntatapahtumia perheille, mutta koronatilanne on sekoittanut niitä suunnitelmia. Toivomme, että perheet löytäisivät kuitenkin yhteisiä liikuntamahdollisuuksia tässäkin tilanteessa, Laaksonen kannustaa.
Kehittämistyön taustalla on halu vaikuttaa päiväkotien ja kotien arkeen, jotta alle kouluikäiset liikkuisivat liikuntasuositusten mukaisesti. Tällä hetkellä suomalaisista pikkulapsista arviolta vain puolet liikkuvat riittävästi eli vähintään kolme tuntia päivässä.
– Tähän haetaan Ilmajoella nyt tietoista muutosta. Liikkuvat lapset -hankkeen toimenpiteiden lisäksi kunnan kaikki varhaiskasvatusyksiköt ovat liittyneet valtakunnalliseen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmaan. Sen myötä on tarkoitus koota muun muassa liikuntalähettiverkosto yksiköiden työntekijöistä, varhaiskasvatusjohtaja Eveliina Nokua-Keisanen taustoittaa.
Liikkuvat lapset -hankkeelta löytyy myös Facebook-sivu. Sitä seuraamalla vanhemmat ja kasvattajat saavat vinkkejä ja ideoita lasten liikuntaan, liikuntakasvatukseen ja mukavaan perheliikuntaan.