”Kun kaavat piirrettiin käsin, jopa koululaiset osallistuivat niiden värittämiseen”
Yli 40 vuotta talossa ollut kartanpiirtäjä Helena Myllärinen saateltiin eilen ansaituille eläkepäiville. Viimeisenä työpäivänä muisteltiin, miten hurjasti ala on muuttunut näiden vuosien aikana.
– Tietokoneen myötä työ on nopeutunut uskomattoman paljon. Ennen jokainen piste piirrettiin kartalle käsin. Monesti koululaiset olivat apuna värityspuuhissa puukynien kanssa. Niiden sävyt oli määrännyt ympäristöministeri, Myllärinen kertoo.
Nykyään ei ole poikkeuksellista, että yhdestä kaavasta saatetaan tehdä kolmekin luonnosta. Ennen nähtäville asetettiin vain yksi versio, koska sen tekemiseen kului runsaasti aikaa.
Vuodesta 2001 alkaen kunnan kaavat onkin tehty tietokoneella. Ohjelmat tekevät varsin sukkelaan muun muassa puistoalueiden pitsireunat, pistemäiset suojavyöhykkeet ja liikennealueiden pallurat. Aikaisemmin niitä piirrettiin sabluunoilla ja vapaata kättä käyttäen.
– Edelleen kartanpiirtäjän työ vaatii tarkkuutta, sillä millin heitto kartalla vastaa yleensä kahta metriä luonnossa.
Myllärinen aloitti kartanpiirtäjänä Ilmajoen kunnassa 1.1.1978. Ensimmäisenä tehtävänään hän tarttui Seppälänkujan kaavaan. Työn valmistuttua kaava-alueelta tuli ostettua myös tontti. Tontille rakennetussa talossa Myllärinen tulee viettämään nyt eläkepäivien myötä entistä enemmän aikaa.
– Eniten tulee ikävä ihania työkavereita, hän summaa.
Vanhojen työmenetelmien kunniaksi lavastimme valopöydälle tilanteen ajalta, jolloin kaavoja piirrettiin vielä käsin. Työssä tarvittiin muun muassa tussikyniä, raaputuslevyjä, kirurginveistä, sylkykumia, korjauspulveria, lakkabensiiniä, erilaisia sabluunoita, mittalevyjä ja käyräviivaimia.
Näiden tunnelmien myötä Ilmajoen kunta kiittää ahkeraa kartanpiirtäjää kuluneista vuosista ja toivottaa leppoisia eläkepäiviä!
Vaikka kaavoja ei ole tarvinnut piirtää käsin enää vuosikymmeniin, sujui Mylläriseltä homma vanhasta muistista rutinoitunein ottein.
Valopöydällä kaavanpiirtäjän tuikitärkeät välineet ”vanhalta ajalta”. Kun työ aloitettiin, päällekkäin ladottiin muovinen pohjakartta, kaavasuunnittelijan skissipaperille piirtämä kaavasuunnitelma sekä tyhjä kalvo varsinaista kaavaa varten. Ne aseteltiin tukevasti pöydälle teipin ja kilon painojen avulla, sillä heilumisesta olisi voinut seurata katastrofaalinen virhe maastossa. Työvälineinä käytettiin tussikyniä, viivaimia ja sabluunoita. Myös raaputuslevy oli oiva työväline, kun korjaustöihin piti ryhtyä. Sen avulla sai rajattua raaputettavan alueen. Korjaustyöhön käytettiin myös terveyskeskuksesta haettuja kirurginveitsiä sekä henkilökohtaista sylkykumia. Sen synnyttämää kumimoskaa oli joskus suu täynnä! Jälkien siivoamiseen käytettiin tietysti harjaa. Korjauspulveri auttoi, jos muovin pinta oli kärsinyt liiasta raaputuksesta. Viivaimia oli monenlaisia. Tien kaaret piirretiin mittakaavan mukaisilla käyräviivaimilla. Kaavamerkinnät katsottiin ympäristöministeriön oppaasta. Tonttien pinta-alat laskettiin pinturin ja poletin avulla. Kaavakarttojen värittäminen tehtiin puukynillä. Nykyään sekin onnistuu näppärästi tietokoneella.
Kaavan piirtäminen kasvatti kärsivällisyyttä. Esimerkiksi suojavyöhykkeen jokainen piste täytyi piirtää erikseen. Vanhoissa kaavoissa onkin hieno käsityön leima, koska jokaisessa viivassa näkyy ihmisen kädenjälki.
