Hyppää sisältöön
EtusivuAjankohtaistaNopankylän liikuntasalin kantavissa rakenteissa vaurioita – rakennus otetaan pois käytöstä turvallisuussyistä

Nopankylän liikuntasalin kantavissa rakenteissa vaurioita – rakennus otetaan pois käytöstä turvallisuussyistä

Viime helmikuussa tekninen lautakunta päätti, että vuosina 2023-24 tutkitaan kunnan omistamat kiinteistöt, joita ei ole aikaisemmin tutkittu. Kuntotutkimuksia tarvitaan rakennusinvestointeja ja niiden kustannusarvioita varten. Nopankylän koulun päärakennuksen kunto on selvitetty jo aiemmin, mutta liikuntasalin kunnosta ei ole ollut tarkkaa tietoa. Nyt kuntotutkimus on valmistunut ja tuloksista järjestettettiin eilen infotilaisuus huoltajille Nopankylän koululla.
Tutkimuksen toteutti tarjouskilpailun voittanut A-insinöörit Oy. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää liikuntasalin ulkoseinärakenteen toteutustapa, kantavien rakenteiden kunto sekä ulkoseinien kosteustekninen kunto.
Rakennuksen avauksessa kävi ilmi, ettei liikuntasali ole kokonaan hirsirunkoinen. Hirttä on vain kolme alinta hirsikertaa, muuten rakennus on puu- eli rankarunkoinen.
Tutkimuksista selvisi myös, että ulkoseiniin on kohdistunut pitkäkestoista ulkopuolista kosteusrasitusta. Se on aiheuttanut kantaviin hirsirakenteisiin sekä puurakenteisiin ulkoseiniin laho- ja kosteusvaurioita. Tutkimusten perusteella kantavien puurakenteiden kantokyky on heikentynyt.
Kosteusvaurioita on mahdollisesti myös muualla rakennuksen rakenteissa, sillä havaintojen mukaan vesikatto vuotaa useammasta kohtaa. Turve- ja sahanpurulla eristettyjen puurakenteisten ulkoseinien kosteusvauriot ovat myös todennäköisiä.
Kunnan rooli rakennuksen omistajana on varmistua käytettävien tilojen terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Turvallisuussyistä liikuntasali otetaan pois käytöstä ja liikuntatunnit järjestetään muualla.
Huoltajien lisäksi tutkimuksen tuloksista on tiedotettu kunnanhallitukselle, terveysvalvonnalle, koulun henkilökunnalle ja tekniselle lautakunnalle. Terveysvalvonta antaa kunnalle lausunnon tutkimusraportista arvion mukaan tämän vuoden loppuun mennessä.
Illan esitys löytyy kunnan nettisivuilta: https://ilmajoki.fi/…/Nopankylan-koulun-liikuntasali-29.11… Laajaan kuntotutkimusraporttiin voi tutustua koululla.