EtusivuHyvinvointi ja soteLapsiperheetLapsiperheiden sosiaalipalvelut

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut

Lapsiperheiden sosiaalipalveluissa käsitellään lapsia ja perheitä koskevat sosiaalihuoltolain mukaiset yhteydenotot tuen tarpeen arvioimiseksi sekä lastensuojeluilmoitukset.

Lapsiperheiden sosiaalipalveluun voi ottaa yhteyttä silloin, kun havaitset avun tai tuen tarvetta. Yhteyttä voi ottaa vanhempi itse tai esimerkiksi koulun, päiväkodin tai terveydenhuollon ammattilainen yhdessä perheen kanssa. Myös lapsi itse voi ottaa yhteyttä.

Yhteydenotto tapahtuu puhelimitse, verkossa tai kirjallisesti täyttämällä yhteydenotto sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi –lomake. Yhteydenotto käynnistää lapsen ja perheen palvelutarpeen arvioinnin, joka tehdään siinä laajuudessa kuin tilanne vaatii ja sisältää tarvittaessa lastensuojelutarpeen selvityksen. Arvioinnin aikana asiakkaalla on voimassa oleva asiakkuus sosiaalipalveluissa.

Arvioinnin myötä pyritään varmistamaan, että perheellä on tarvittavat ja riittävät palvelut käytössään. Apua ja tukea voi saada mm. lapsiperheiden kotipalvelusta, perheohjauksesta, sosiaaliohjaajalta tai sosiaalityöntekijältä. Lapsi, nuori tai perhe voi myös saada tukihenkilön tai -perheen. Arvioinnin päätyttyä asiakkuus voi jatkua tarpeen mukaan joko sosiaalipalveluissa tai lastensuojelussa.

Sosiaalitoimisto

ma–pe klo 9–15

Ilkantie 18 (1. kerros)
60800 Ilmajoki

etunimi.sukunimi@ilmajoki.fi

Virka-ajan ulkopuolella kiireellisissä asioissa palvelee Etelä-Pohjanmaan Sosiaali- ja kriisipäivystyskeskus

Yhteystiedot

soittoaika ma-to klo 10-11

Ikkelä-Koski Marja

sosiaaliohjaaja

Kuutti Mari

vs. sosiaaliohjaaja

Lammi Susanna

vs. sosiaalityöntekijä

Savioja Minna

vs. sosiaalityöntekijä

Yli-Sikkilä Johanna

sosiaalityöntekijä - lastenvalvoja

Sosiaalipalveluiden ajankohtaiset

Sosiaalipalvelut2.4.2020
toimiilaajennetusti Korona-pandemian aikana
Ajankohtaiset31.3.2020
Katso ohjeet ja seuraa tilannetta.
Ajankohtaiset26.3.2020
Muutokset on voimassa 30.4.2020 saakka.