Palvelua ohjaava lainsäädäntö
Varhaiskasvatuslain (540/2018) § 5 mukaan kunnan on järjestettävä varhaiskasvatusta siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Päiväkodin toiminta kalenterivuoden aikana ja aukioloaika vuorokaudessa on järjestettävä paikallisen tarpeen mukaan.
Varhaiskasvatuslain 13 § mukaisesti vuorohoitoa järjestetään iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arki- ja juhlapyhinä päiväkodeissa tai perhepäivähoidossa. Vuorohoitoa on järjestettävä tarpeen mukaisessa laajuudessa lapselle, joka tarvitsee sitä vanhemman tai muun huoltajan työssäkäynnin tai opiskelun vuoksi.
Varhaiskasvatuslain 9 §:n mukaan varhaiskasvatus saa pääsääntöisesti kestää enintään kymmenen tuntia yhtäjaksoisesti, lukuun ottamatta vuorohoitoa, jossa päivittäinen kesto on lapsen ja perheen tarpeen mukainen.
Ilmajoen varhaiskasvatuksessa vuorohoitoa järjestetään vain päiväkodeissa.
Vuorohoitoa on kello 17.15–6.00 välillä tapahtuva varhaiskasvatus ja/tai viikonloppuna sekä arkipyhinä tapahtuva varhaiskasvatus. Ympärivuorokautista varhaiskasvatusta järjestetään kaikkina vuorokaudenaikoina ja kaikkina viikon päivinä.
Vuorohoitoon ei ole subjektiivista oikeutta. Kun lapselle haetaan vuorohoitoa, tulee lapsen vanhemman tai muun huoltajan luotettavalla tavalla osoittaa varhaiskasvatuksen järjestäjälle vuorohoidon tarve.
Vuorohoidon tarve voi syntyä vanhempien vuorotyöstä tai päätoimisesta opiskelusta.
Jos vuorohoidon tarve päättyy, lapselle voidaan järjestää varhaiskasvatuspaikka toisesta ryhmästä, päiväkodista tai perhepäivähoidosta. Lapsen huoltajien kanssa keskustellaan asiasta ennen siirron tekemistä.
Kun lapsi aloittaa vuorohoidossa, vanhemmat käyvät ryhmän kasvattajan kanssa aloituskeskustelun. Keskustelussa sovitaan lapsen vuorohoidon toteuttamisesta.
Lapsen seuraavan viikon ja viikonlopun varhaiskasvatuksen tarpeet, sisältäen ilta- ja yöhoidon tarpeet, tulee tallentaa sähköiseen järjestelmään maanantaihin klo 24.00 mennessä, jolloin järjestelmä lukkiutuu.
Muuttuneista varhaiskasvatusajoista ja työvuoron muutoksista tulee ilmoittaa välittömästi päiväkotiin. Sama koskee myös tilapäisen vuorohoidon tarvetta.
Päivällinen n. klo 17.30 alkaen ja iltapala n. klo 19.00 alkaen
Varhaiskasvatuslain 11 §:n 1 momentin mukaan varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle on järjestettävä lapsen ravitsemustarpeet täyttävä terveellinen ja tarpeellinen ravinto, jollei muun kuin päiväkodissa tai perhepäivähoidossa annetun varhaiskasvatuksen luonteesta muuta johdu. Ruokailu järjestetään ohjatusti kaikille vuorohoitoryhmässä läsnä oleville lapsille.
KOL 4.2.2025