Käpälämäen päiväkoti

Käpälämäen päiväkoti on avannut ovensa 3.1.2011. Päiväkoti sijaitsee Ilmajoen Ahonkylässä Käpälämäen kallioiden kainalossa. Päiväkodin erityispiirteenä on vuorohoito, jonne on keskitetty koko kunnan varhaiskasvatuksen viikonloppu- ja yöhoito.

Käpälämäen päiväkodissa lapsi huomioidaan yksilöllisesti turvallisessa ja lämpimässä sylissä. Haluamme edistää jokaisen lapsen hyvinvointia kannustamalla osallisuuteen, liikuntaan ja leikkiin. Tämän toteutumista edistävät toimintamme painopisteet; pienryhmätoiminta, lapsen osallisuus, liikuntamyönteisyys ja omahoitajuus.

Käpälämäessä mahdollistamme lapselle uusien asioiden oppimisen leikkimällä ja liikkumalla. Lapsella on sisäsyntyinen tarve liikkua, mikä ohjaa lasta tekemään asioita, joita normaali kasvu ja kehitys edellyttävät. Kasvattaja kannustaa ja tukee kokeilemaan ja oppimaan uusia liikunnallisia taitoja. Päiväkotimme toteuttaa Meillä saa -ajatusmallia, jonka tavoitteena on poistaa turhat kiellot turvallisuuden rajoissa ja lisätä arkiliikuntaa niin sisällä kuin pihalla. Päiväkodin sijainti esteettömän elämysliikunta reitin läheisyydessä mahdollistaa leikkimisen ja liikkumisen metsässä.

Ryhmät

Käpälämäen päiväkoti Karhunpesä

Käpälämäen päiväkoti Metsäkulma

Käpälämäen päiväkoti Otsola

Käpälämäen päiväkoti Pikkutassut

Käpälämäen päiväkoti Tassula

Käpälämäen päiväkoti Tupsuhännät

Käpälämäen päiväkoti Vauhtitassut

Käpälämäen päiväkoti

Kalliovuorentie 62
60720 Ilmajoki

etunimi.sukunimi@ilmajoki.fi

Yhteystiedot

Raivio Maarion

vastaava varhaiskasvatuksen opettaja

Käpälämäen päiväkoti keittiö

Käpälämäen päiväkoti siivoojat