Hyppää sisältöön
EtusivuAjankohtaistaIlmajoen kirjastosta voi pian lainata sirkuskassin

Ilmajoen kirjastosta voi pian lainata sirkuskassin

Ilmajoen 10–20-vuotiaat lapset ja nuoret voivat toukokuun 2026 lopusta lähtien lainata itselleen sirkusvälineitä kirjastosta, kun Lastenkulttuurikeskus Louhimon toteuttama harrastevälineiden lainaustoiminta laajenee. Lainaamon laajentaminen juhlistaa osaltaan valtakunnallista Lastenkulttuurin Juhlaviikkoa, jota vietetään 18.–24.5.2026.

Louhimo on koonnut ja toimittanut Ilmajoen kirjastoon sirkuskassin, joka on lainattavissa toukokuun lopusta lähtien. Sirkuskassi sisältää perussetin sirkuksen pienvälineistöä, kuten esimerkiksi jongleerauspalloja ja -keiloja, kukkakepin, diabolon sekä jongleerauslautasen. Sirkuskassin lainaaminen onnistuu omalla kirjastokortilla maksutta. Louhimon työntekijät esittelevät sirkuskasseja ja -välineistöä Ilmajoen kirjastossa tiistaina 26.5.2026 klo 13–15. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin.

Sirkuksen pienvälineitä, kuten renkaita, palloja ja keiloja aseteltuna esille portaisiin

Sirkuskassi sisältää valikoiman sirkuksen pienvälineistöä

Louhimon pyörittämän Lainaamon idea on tarjota harrasteväline käyttöön ajalle, jolloin nuori voi testata omaa motivaatiotaan kyseisen harrastuksen parissa tai esimerkiksi kerätä rahaa oman välineen hankintaan. ”Olemme toteuttaneet lainaustoimintaa onnistuneesti toiminta-alueellamme usean vuoden ajan. Toivomme, että kirjastoyhteistyön kautta entistä useammalla ilmajokisella lapsella olisi mahdollisuus kokeilla sirkusvälineitä, ja löytää siitä itselle kiinnostava harrastus”, kommentoi Louhimon lastenkulttuurikoordinaattori Tanja Holm.

Louhimo on Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden musiikkiin ja sirkukseen erikoistunut lastenkulttuurikeskus, jonka toiminta-alueeseen kuuluvat myös Ilmajoki ja Kurikka. Louhimo täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Louhimon koko Lainaamon toimintaan voit tutustua osoitteessa louhimo.com/lainaamo.