Hyppää sisältöön
EtusivuAjankohtaistaEepos-kirjastot juhlivat viisivuotista yhteistyötä

Eepos-kirjastot juhlivat viisivuotista yhteistyötä

Kirjastojen yhteistyö Etelä-Pohjanmaalla siirtyi uuteen aikakauteen 8.2.2017, kun Eepos aloitti toiminnan. Etelä-Pohjanmaan kuntien kirjastojen lisäksi mukana ovat myös Kaskisten ja Laihian kirjastot Pohjanmaalta ja Vetelin ja Perhon kirjastot Keski-Pohjanmaalta. Kirjastojen visiona on olla tunnettu, tehokas ja innostava lukutaitojen edistäjä.

Eepos-kirjastojen toiminta-alueella asuu 211.000 asukasta. Asiakas saa kaikkien kirjastojen kokoelmat ja palvelut käyttöönsä yhdellä kirjastokortilla. Kirjastojen kokoelmissa on yli 2 miljoonaa kappaletta eri aineistoja, kirjoja, musiikkia, elokuvia, pelejä ym. Toisesta kirjastosta varatut aineistot kuljetetaan asiakkaan omaan kirjastoon ja ne voi palauttaa mihin tahansa kirjastoon lainauspaikasta riippumatta. Eepos-kirjastojen asiakkailla on myös käytössään monipuolisesti e-aineistoja. Asiakas voi lainata e-kirjoja ja –äänikirjoja, kuunnella musiikkia, lainata musiikin verkkokursseja, katsoa elokuvia ja sarjoja sekä lukea kirjastoissa e-lehtiä.

Juhlan kunniaksi asiakas saa ajalla 7.-20.2.2022 maksutta uuden kirjastokortin kadonneen tilalle.

Asiakkaat saavat käyttönsä myös uuden etäkäyttöisen e-lehtipalvelun. E-lehtiä voi nyt lukea omalla laitteella kirjautumalla kirjastokortin tunnuksella ja pin-koodilla osoitteessa eepos.emagz.fi. Palvelussa on luettavana kaksi sanomalehteä ja 26 aikakauslehteä.