Leikki eri muodoissaan on vahvasti läsnä esiopetuksen toiminnassa. Lasten lempileikkejä ovat erilaiset pelit, liikunnalliset leikit, roolileikit, rakentelu ja vitsileikit.
Varhaiskasvatuksen järjestämän esiopetuksen asiakastyytyväisyyskysely huoltajille toteutettiin 4.2.2025–16.2.2025. Kysely haluttiin toteuttaa lukuvuoden puolivälissä, jotta huoltajien mielipiteet ja kehittämisehdotukset voidaan ottaa huomioon jo tulevan kevään aikana.
Vastauksia kyselyyn saatiin 67, jolloin vastausprosentiksi muodostui 47 % kokonaisasiakasmäärästä.
Vastausten perusteella lapset tulevat mielellään esiopetukseen, ja esiopetuksen toiminta vastaa lasten ja vanhempien toiveita.
Vastauksissa nousi esiin, että vanhempien osallistumis- ja vaikuttamistavat esimerkiksi esiopetuksen toiminnan suunnitteluun vaativat vielä kehittämistä sekä erityistä huomiota. Esiopetussuunnitelman mukaan huoltajat ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita toiminnan suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa.
Kyselyn tulosten mukaan esiopetuksen kasvattajien toimintaan ollaan erittäin tyytyväisiä. Erityisesti huoltajien arvion mukaan kasvattajien vuorovaikutus lasten kanssa on hyvää ja sensitiivistä. Tämä korostui myös avoimissa vastauksissa:
”Ammatillinen, osaava ja innostunut henkilökunta, joka varmasti tekee parhaansa lasten hyväksi. Monipuolista toimintaa ja valmiuksien antamista tulevaa koulun alkua varten.”
”Mielestäni parasta Ilmajoella varhaiskasvatuksessa ja eskarissa on motivoitunut ja osaava henkilökunta. Lapset todella tulee myös eskarissa kuulluksi ja heidän ajatuksiaan toteutetaan arjessa.”
Myös varhaiskasvatusjohtaja Saija Keski-Heikkilä on vastausten kanssa samaa mieltä:
”Olen erityisen ilahtunut, että huoltajille näyttäytyy meidän esiopetuksen henkilöstön innostus ja monipuolinen osaaminen”, hän iloitsee.
Huoltajat kokevat, että lapsi oppii uusia taitoja ja asioita esiopetuksessa. Lapsen ikä ja kehitysvaihe on huomioitu erinomaisesti toiminnassa.
Kyselyn perusteella parasta Ilmajoen varhaiskasvatuksen esiopetuksessa on osaavat, iloiset, sitoutuneet kasvattajat; opettajat ja hoitajat. Positiivinen ilmapiiri ja lapsen yksilöllinen huomioiminen saivat useita mainintoja.
Kehitettäviä teemoja olivat kiusaamisen ehkäisy, erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen sekä liikunnan lisääminen. Erityisesti toivottiin luontoa oppimisympäristönä. Ilmajoen esiopetuksessa on käytössä päivitetty Kiusaamisen ehkäisyohjelma.
Leikki eri muodoissaan on vahvasti läsnä esiopetuksen toiminnassa. Lasten lempileikkejä ovat erilaiset pelit, liikunnalliset leikit, roolileikit, rakentelu ja vitsileikit.
Huomioimme kyselyn tulokset ja avovastaukset toiminnan kehittämisessä arjessa yksikkökohtaisesti.