Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi 13.8.2020 suosituksen kansalaisille kasvomaskien käytöstä tietyissä tilanteissa toisten ihmisten suojaamiseksi. Suositus koskee myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä.
Kasvomaskien jakelu vähävaraisille tapahtuu toistaiseksi kunnantalon neuvonnasta (Ilkantie 18)
Kertakäyttömaskit on pakattu 10 kpl paketteihin.
Hallituksen päätöksen mukaan kunnan on huolehdittava, että maskeja on saatavilla kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville ilmaiseksi.
Lähtökohtaisesti jokainen kuntalainen on itse vastuussa omasta kasvomaskin käytöstään, maskien hankkimisesta ja tästä aiheutuvista kustannuksista. Kenenkään taloudellinen tilanne ei kuitenkaan saa muodostua esteeksi suosituksen noudattamiselle. Maskien jakelu perustuu luottamukseen. Kuntalaisen ei tarvitse todistaa vähävaraisuuttaan tai ilmaisen maskin tarvettaan jakelupisteessä.
Kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää koronavirustartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön. Kasvomaskien teho perustuu osittain siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä asianmukaisesti.
Kasvomaski on yksi keino ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä. Ensisijaisen tärkeää on edelleen noudattaa 1-2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua.
Kasvomaskin käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:
- Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei voida välttää.
- Koronavirusnäytteenottoon matkalla olevat henkilöt ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
- Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
- Muissa tilanteissa (esim. yleisötapahtumat), joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.
Lisäksi EPSHP:n sairaanhoitopiiri suosittaa (2.12.2020) kasvomaskin käyttöä seuraavissa tilanteissa:
- Toisen asteen oppilaitoksissa syyslukukauden loppuun asti
- Kaikilla julkisilla ja yksityisillä työpaikoilla kaikissa kohtaamisissa ja työpaikalla liikuttaessa
- Sisätiloissa tapahtuvissa kokoontumisissa, esimerkiksi konsertit ja muut musiikkitilaisuudet, teatteriesitykset, elokuvateatterit ja muut esittävän taiteen tilaisuudet
- Jääkiekko-ottelut ja muut yleisölle suunnatut sisätiloissa tapahtuvat urheilutapahtumat
- Kirkkotilaisuudet ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilaisuudet
- Sisäliikuntatilat muulloin kuin liikuntasuorituksen ja peseytymisen aikana
- Museot, kirjastot, galleriat
- Kaupat, ostoskeskukset, virastot, ym. Asioimistilat. Erityisesti henkilökunnan suojautuminen on keskeistä.
- Sisätiloissa sijaitsevat huvi- ja teemapuistot
- Sisätiloissa järjestettävät kongressit, messut, näyttelyt, ja muut vastaavat tilaisuudet
- Rahapeli- ja vedonlyöntipalveluihin käytettävät tilat
- Rajatuissa ulkotiloissa järjestettävät tilaisuudet, joihin kertyy suuri määrä ihmisiä, kuten suuret ulkoilmakonsertit ja festarit
- Työpaikoilla tauoilla huolehditaan turvaväleistä ja käytetään maskia niissä tilanteissa, joissa turvavälejä ei voida noudattaa
THL suosittaa kasvomaskin käyttöä toisten suojaamiseksi – käsienpesu ja turvavälit ovat tärkeimmät keinot ehkäistä koronatartuntoja
Näin käytät kasvomaskia oikein