EtusivuAjankohtaistaKolmen kärki selvillä kunnanjohtajakisassa

Kolmen kärki selvillä kunnanjohtajakisassa

Eilen saatiin päätökseen kahdeksan kunnanjohtajaehdokkaan haastattelut. Heistä seuraavalle kierrokselle pääsivät hallintotieteiden maisteri Sanna-Maija Kormano, kauppatieteiden maisteri Hannu Mars sekä hallintotieteiden maisteri ja kauppatieteiden maisteri Aki Ruotsala.

Kolme jatkoon päässyttä laitetaan seuraavaksi 7.2.2022 valtuuston eteen, jossa he osallistuvat paneelihaastatteluun. Kuntalaiset voivat seurata haastattelun etenemistä, sillä se striimataan kunnan Youtube-kanavalle.

Tavoitteena on, että päätös valinnasta tehdään valtuuston kokouksessa helmikuun loppuun mennessä.

Lisätietoja kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Ålander, puh. 050 314 3260

Ajankohtaiset19.5.2022
Kohteet julkaistaan maksutta kunnan karttapalvelussa.
Ajankohtaiset19.5.2022
Samalla Ilmajoki nousi kiitettävällä arvosanallaan elinkeinopolitiikassa koko maakunnan kärkeen.