Kunnanhallitus on asettanut tulosalueille säästötavoitteita, joiden saavuttaminen edellyttää muutoksia kunnan toiminnassa ja palvelurakenteessa. Tätä silmällä pitäen kunnanhallitukselle esitettiin muutoksia esiopetuksen ja täydentävän varhaiskasvatuksen järjestelyihin Ilomäen, Nopankylän, Koskenkorvan ja Västilän alueella.
Kunnanhallitus äänesti asiasta kahdesti ja päätti lopulta hyväksyä omalta osaltaan Ilomäen, Koskenkorvan ja Västilän alueen esiopetuksen keskittämisen Västilän esiopetusyksikköön varhaiskasvatuksen alle. Nopankylän koulussa toimiva esiopetusyksikkö jatkaa entiseen tapaan Nopankylässä.
Seinäjoen kaupungin ja Ilmajoen kunnan kesken on valmisteltu yhteistyösopimusta Seinäjoen lentoasema-alueen kehittämisestä.
Sopimuksen tarkoituksena on kehittää Seinäjoen lentoasema-alueesta tunnistettava ja houkutteleva toimintaympäristö, joka edistää lentoliikenteen ja lentologistiikan kasvua sekä tukee tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa.
Sopimuksen tavoitteina on mm. nostaa lentoaseman käyttöastetta, toteuttaa markkinointikampanjoita alueen tunnettuuden lisäämiseksi, houkutella alueelle uusia investointeja ja luoda uusia työpaikkoja toiminta-alueelle.
Sopimuksessa Seinäjoki ja Ilmajoki sitoutuvat yhdessä rahoittamaan lentoasema-alueen kehittämishanketta tasapuolisesti sopimuksen voimassaoloajan. Rahoitustarve on osakaskohtaisesti 20 000 euroa vuodelle 2025 ja 10 000 euroa vuodelle 2026.
Kunnanhallitus päätti hyväksyä Seinäjoen kaupungin ja Ilmajoen kunnan välisen yhteistyösopimuksen, joka on voimassa vuoden 2026 loppuun asti.
Kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen perustaa kiertävän ruokapalveluvastaavan toimen sekä myöntää siihen täyttöluvan.
Ilmajoen kunnan varhaiskasvatuksesta on irtisanoutunut varhaiskasvatuksen opettaja ja neljä varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Kunnanhallitus päätti myöntää täyttöluvan kyseisiin tehtäviin.
Jaakko Ilkan koulun apulaisrehtorin virka on ollut täytettynä syksystä 2024 alkaen. Virka on syytä täyttää vakituisella viranhaltijalla.
Kunnanhallitus päätti myöntää täyttöluvan virkaan.
Ilmajoki-opiston rehtorin virka on ollut täytettynä syksystä 2024 alkaen. Virka on syytä täyttää vakituisella viranhaltijalla.
Kunnanhallitus päätti myöntää täyttöluvan virkaan.
Ilmajoen Palvelutalosäätiöön valitaan hallitusjäsenet kahden vuoden ajaksi. Hallituksen jäsenen toimikausi on kaksi (2) vuotta.
Kunnanhallitus nimesi äänestyksen jälkeen kunnan edustajiksi hallitukseen Helena Rahkolan, Matti Koivuluoman ja Salme Hautalan.
Kunnanhallitus nimesi jäsenet vaalilautakuntiin sekä vaalitoimikuntaan.
Lisätietoja: kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen, puh. 044 4191 200