Skip to content
EtusivuAjankohtaistaKunnanhallituksen kokoustiedote 10.2.2025

Kunnanhallituksen kokoustiedote 10.2.2025

Palkkasaatava koskien Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialuetta ja sairaanhoitopiiriä

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on lähettänyt Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (lakannut 31.12.2022) jäsenkunnille kirjeen, jossa saatetaan tiedoksi, että Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on velvoitettu Vaasan hovioikeuden lainvoimaisella päätöksellä maksamaan korvauksia työntekijöille työaikamuodon muuttamiseen liittyen. Kirjeessä tiedustellaan ovatko jäsenkunnat valmiita sovittelemaan vastaavat vielä keskeneräiset kanteet. Kaikki kanteet huomioon ottaen korvausvastuun määräksi arvioidaan yhteensä 900 000 euroa. Jos Ilmajoen on osallistuttava korvausten maksamiseen, kunnan osuus vastuusta olisi noin 60 000 euroa.

Kunnanhallitus päätti hyväksyä kanteiden sovittelun, mutta pidätti oikeuden arvioida erikseen onko kunta vai hyvinvointialue velvollinen palkkasaatavan maksamiseen.

Vuoden 2024 talousarvion määrärahamuutokset

Vuoden 2024 talouden toteumaa ei ole vielä lopullisesti vahvistettu, mutta nähtävissä on, että käyttötalouden kokonaistulo- ja menomäärärahat pysyvät asetetussa raamissa. Budjetin sisällä on kuitenkin tulosaluekohtaisia ylityksiä ja alituksia.

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy esitetyt ylitykset ja alitukset vuoden 2024 talousarviossa.

Yrityksille ja yhdistyksille kesätyötukea nuorten palkkaamiseen

Hallitus päätti tukea aikaisempien vuosien tapaan kesätyöpaikkojen järjestämistä maksamalla kesätyötukea. Tukea maksetaan yritykselle tai yhdistykselle, joka palkkaa Ilmajoen kunnan alueelle Ilmajoella kirjoilla olevan, 2001–2009 syntyneen nuoren vähintään kolmeksi viikoksi aikavälillä 1.5.–31.8.2025. Ilmajoen kunnan tuki on 250 euroa.

Yrityksen tai yhdistyksen on tehtävä varaus tukeen 31.5. klo 15 mennessä sähköisellä lomakkeella, joka julkaistaan kunnan verkkosivuilla myöhemmin. Kesätyötukeen on tänä vuonna varattu 11 000 euroa.

Nuorten kesätyöt kunnassa kesällä 2025

Kunnanhallitus päätti, että Ilmajoen kunta työllistää tänäkin vuonna ilmajokisia nuoria varatun, 25 000 euron määrärahan puitteissa Kunta- ja hyvinvointialan tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelman periaattein.

Ohjelman mukaan nuorelle tarjotaan yksi suosituksen mukainen työhön tutustumisjakso, jotta työkokemusta voitaisiin järjestää mahdollisimman monelle. Kahden viikon kesätyöjaksosta maksetaan palkkaa 410 euroa.

Osalla määrärahaa palkataan täysi-ikäisiä nuoria toimialojen tarpeiden mukaan.

Lasten kesä- ja syyslomaleireille lisämäärärahaa

Nuorisopalveluihin kohdistuneen lisäsäästötavoitteen vuoksi lasten kesä- ja syyslomaleirien järjestäminen ole mahdollista ilman siihen erikseen osoitettua lisämäärärahaa. Nuorisopalvelut toteuttaa vuodessa kolme leiriä, joiden hinnoittelu on pidetty maltillisena, jotta kaikilla ilmajokisilla perheillä on tasavertainen mahdollisuus ilmoittaa lapsi leirille.

Leirien järjestämiseen esitetty lisämääräraha koostuu henkilöstö-, matka-, tarvike- ja ruokakuluista.

Asiasta ei oltu yksimielisiä. Kunnanhallitus kuitenkin päätti äänestyksen jälkeen esittää valtuustolle, että se myöntäisi nuorisopalveluille kesä- ja syysleirien järjestämiseen 9 930 euron lisämäärärahan.

Tonttien hinnoittelu Koskenkorvan Havuselan ja Ahonkylän Koppelonmäen alueella

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle Koskenkorvan Havuselan alueen ja Ahonkylässä sijaitsevan Koppelonmäen alueen hinnoittelua. Havuselan alueella tonttien hinnaksi tulisi neljä euroa/m2. Koppelonmäessä alueella omakotitalotonttien hinnaksi esitetään 23 euroa/m2, paritalotonttien 24 euroa/m2 ja rivitalotonttien hinnaksi 25 euroa/m2.

Täyttölupia virkoihin

Kunnanhallitus myönsi täyttölupia kahteen peruskoulun luokanopettajan, erityisluokanopettajan, oppilaanohjauksen lehtorin, matematiikan vanhemman lehtorin sekä kolmeen päätoimisen tuntiopettajan virkaan.

Lisäksi kunnanhallitus myönsi täyttöluvan lukion ja peruskoulun yhteisen päätoimisen tuntiopettajan tehtävään.

Täyttölupa osa-aikaiseen laitosmiehen toimeen

Ilmajoki-hallin osa-aikainen laitosmies on irtisanoutunut toimestaan siirryttyään toisiin tehtäviin Ilmajoen kunnassa. Kunnanhallitus myönsi täyttöluvan osa-aikaisen laitosmiehen toistaiseksi voimassa olevaan toimeen.

Erityisopettajan virka Jaakko Ilkan kouluun

Kunnanhallitus hyväksyi kasvatus- ja opetuslautakunnan esityksen ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle erityisopettajan viran perustamista Jaakko Ilkan kouluun.

Perusopetuksesta ja lukiosta lakkautetaan virkoja

Tiettyjä perusopetuksen ja lukion virkoja ei tulla täyttämään, joten ne tulee lakkauttaa. Virkoja on jäänyt avoimeksi toiminnallisten muutosten seurauksena.

Kunnanhallitus hyväksyi kasvatus- ja opetuslautakunnan esityksen ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että se lakkauttaa seuraavat perusopetuksen ja lukion virat:

Kolme päätoimista virkasuhteista perusopetuksen tuntiopettajaa, kaksi peruskoulun englannin ja ruotsin kielen lehtorin virkaa, peruskoulun tekstiilityön lehtorin virka, terveystiedon päätoiminen virkasuhteinen tuntiopettaja, lukion ja peruskoulun yhteinen ranskan ja englannin kielen vanhemman lehtorin virka sekä lukion ja peruskoulun yhteinen kuvaamataidon vanhemman lehtorin virka.

Tonttikauppa Laskunmäellä

Laksunmäellä toimiva Revisol Oy haluaa laajentaa toimintaansa ja parantaa nykyisen toimintakokonaisuutensa käytettävyyttä. Kunta omistaa Laskunmäen alueella tarkoitukseen sopivaa maata, josta käytyjen neuvottelujen lopputuloksena kunnanhallitus päätti myydä yhtiölle 4 469 neliön tontin.

Otto-oikeuden käyttö kasvatus- ja opetuslautakunnan esiopetuksen järjestelyihin liittyvästä päätöksestä

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti 4.2.2024 läntisen alueen esiopetuksen keskittämisestä Västilän esiopetusyksikköön. Päätös koski Koskenkorvan, Ilomäen, Västilän ja Nopankylän esioppilaita.

Kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen käyttää kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökseen otto-oikeutta. Otto-oikeudella tarkoitetaan kunnanhallituksen oikeutta ottaa käsiteltäväkseen asian, jossa kunnan organisaatiossa alempi viranomainen on tehnyt päätöksen.

Varsinaisen asian käsittelyn yhteydessä kunnanhallitus äänesti vaihtoehtoisten esitysten kesken kahdesti ja päätti lopulta, että Ilomäen, Koskenkorvan ja Västilän alueen esiopetus keskitetään Västilän esiopetusyksikköön varhaiskasvatuksen alle. Nopankylän koulussa toimiva esiopetusyksikkö jatkaa entiseen tapaan Nopankylässä.