Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan vuoden 2027 talousarvion valmistelua sekä tulevien vuosien investointeja. Hallitus hyväksyi toimielinten talousarvioehdotukset käyttötaloudesta vuodelle 2027.
Kunnanhallitus antoi lisäksi lausuntonsa ympäristöterveydenhuollon vuoden 2027 talousarviosta. Talousarvioesityksen mukaan Ilmajoen kunnan maksuosuus ympäristöterveydenhuollon hallinnosta, eläinlääkintähuollosta ja terveysvalvonnasta olisi yhteensä 287 625 euroa. Maksuosuus pienenee noin yhden prosentin vuoden 2026 talousarvioon verrattuna. Hallitus hyväksyi talousarviovalmistelun mukaiset määrärahat ja kunnan maksuosuudet.
Vuoden 2027 talousarviota on valmisteltu kunnanhallituksen kesäkuussa hyväksymien laadintaohjeiden pohjalta sekä huomioiden talouden kehityksestä tarkentuneet tiedot. Tavoitteena on realistinen ja selvästi ylijäämäinen talousarvio. Tämänhetkisessä valmisteluvaiheessa vuoden 2027 tuloksen arvioidaan olevan noin 1,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kunnanhallitus hyväksyi omalta osaltaan talousarvion käyttötalousosan.
Hallitus käsitteli myös vuosien 2027–2031 investointi- ja rakentamisohjelmaa. Ohjelman keskeinen sisältö perustuu Haahtela Kehitys Oy:n laatimaan keskikunnan toimipaikkaverkkotarkasteluun, jonka pohjalta on muodostettu toiminnallisesti ja kustannustehokkaasti parhaaksi arvioitu investointikokonaisuus. Kunnanhallitus merkitsi investointi- ja rakentamisohjelman tiedoksi ja käynnisti sen jatkokäsittelyn.
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto määrää Ilmajoen kunnallisveroprosentiksi 9,20 prosenttia vuonna 2027.
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se määrää vuodelle 2027 seuraavat kiinteistöveroprosentit, eli veroprosentteihin ei tule muutoksia:
SUNET / Suupohjan Seutuverkko Oy hakee Ilmajoen kunnalta kuntarahaosuutta laajakaistahankkeeseen, jonka kokonaiskustannus on 477 810 euroa. Tästä tukikelpoisen verkon kustannus on 405 483,75 euroa ja kunnan rahoitusosuus 10 %, kuitenkin korkeintaan 40 548,38 euroa. Jos hankkeen tukikelpoinen kustannus laskee, pienenee kunnan rahoitusosuus vastaavasti. Ruokavirastolle toimitettavan hakemuksen tukipäätöksen edellytyksenä on kunnan rahoitusosuus. Suunnitellut hankealueet sijaitsevat Rengonkylässä, Tuomikylässä ja Pojanluomalla.
Kunnanhallitus päätti, että Ilmajoen kunta osallistuu hankkeeseen sen toteutuessa 10 prosentin kuntarahaosuudella, joka on enintään 40 548,38 euroa ja varaa määrärahan talousarvioon.
Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry (PLU) hakee JTF-rahoitusta kolmivuotiselle työllisyyshankkeelle, joka jatkaa nykyisen VETO+-hankkeen toimintaa TyöLakeuden ja Kympin työllisyysalueilla vuosina 2027–2030. Hanke tarjoaa kuntalaisille henkilökohtaista työ- ja työhönvalmennusta, ryhmävalmennusta, elintapaohjausta sekä tukea yhdistys- ja seuratoiminnan kehittämiseen.
Ilmajoen kunnan osuus hankkeen rahoituksesta olisi yhteensä 14 468 euroa koko hankekaudella eli noin 4 818 euroa vuodessa. Loput kustannuksista katetaan JTF-rahoituksella ja PLU:n omarahoitusosuudella. TyöLakeus on antanut hankkeelle myönteisen suosituksen, eikä hanke ole päällekkäinen työllisyysalueen omien palveluiden kanssa.
Kunnanhallitus päätti hyväksyä Ilmajoen kunnan osallistumisen hankkeeseen enintään 14 468 eurolla edellyttäen, että hankkeelle myönnetään JTF-rahoitus.
Etelä-Pohjanmaan kuntien, elinkeinoyhtiöiden ja Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien yhteistyönä toteutettava maakunnallinen omistajavaihdospalvelu tukee yritysten sukupolven- ja omistajanvaihdoksia tarjoamalla asiantuntijaneuvontaa, koulutuksia ja tapahtumia. Toiminnan tavoitteena on helpottaa yritysten myyntiä ja ostamista sekä varmistaa elinkelpoisten yritysten toiminnan jatkuminen.
Nykyinen toimintakausi päättyy vuoden 2026 lopussa. Omistajavaihdosten tarve on alueella merkittävä, sillä yli 4 000 eteläpohjalaista yritystä suunnittelee omistajanvaihdosta seuraavan kymmenen vuoden aikana. Palvelulla on kuluvalla kaudella tuettu noin 351 työpaikan säilymistä. Palvelu on ollut merkittävässä roolissa sadassa yrityskaupassa vuosien 2024–2026 aikana.
Omistajavaihdospalveluiden rahoitustarve vuosille 2027–2029 on yhteensä 99 800 euroa vuodessa. Ilmajoen kunnan vuosittainen rahoitusosuus olisi 5 554 euroa. Kunnanhallitukselle esitetään, että Ilmajoki jatkaa mukana maakunnallisessa omistajavaihdospalvelussa vuosina 2027–2029.
Kunnanhallitus päätti, että Ilmajoen kunta jatkaa mukana maakunnallisessa omistajavaihdostoiminnassa ja hyväksyy toiminnalle esitetyn rahoituskehyksen vuosille 2027–2029 sekä sitoutuu rahoittamaan toimintaa rahoituskehyksessä esitettyjen periaatteiden mukaisesti rahoituskaudella 5 554 €/vuosi.
Vuoden 2026 talousarviossa on varattu 25 000 euroa kuntoportaiden toteuttamiseen ja 60 000 euroa Seppälän ulkoilualueen kehittämiseen. Valmistelussa kuntoportaiden sijoituspaikaksi on suunniteltu Palonkylän kuntoradan aluetta, jossa maaston korkeusero soveltuu hankkeeseen hyvin. Hankkeen kustannusarvio on kuitenkin noin 55 000–60 000 euroa, mikä ylittää selvästi varatun määrärahan.
Seppälän ulkoilualueelle on puolestaan valmisteltu pumptrack-radan rakentamista nuorisotilan läheisyyteen. Hankkeen kustannusarvio on noin 90 000–95 000 euroa, kun talousarvioon on varattu 60 000 euroa.
Koska molempien hankkeiden kustannusarviot ylittävät käytettävissä olevat määrärahat, niiden toteuttamista ei ole vielä käynnistetty. Kuntoportaiden rakentaminen olisi vielä mahdollista toteuttaa pääosin tämän vuoden aikana, mikä edellyttäisi noin 30 000–35 000 euron lisämäärärahaa. Pumptrack-radan osalta loppuvuoden aikana voitaisiin toteuttaa rata-alueen pohja- ja kevennysrakenteita sääolosuhteiden salliessa.
Kunnanhallitus päätti esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että
Valtio on myöntänyt 300 000 euroa maantien 7000 jalankulku- ja pyörätien suunnitteluun. Elinvoimakeskuksen arvion mukaan suunnittelun kokonaiskustannukset voivat kuitenkin nousta noin 400 000 euroon, joten valtion rahoitus ei välttämättä riitä hankkeen loppuunsaattamiseen.
Vuoden 2027 talousarvioehdotukseen ei sisälly määrärahaa kunnan mahdolliselle rahoitusosuudelle. Tekninen lautakunta esitti, että mahdolliseen kuntarahoitukseen otetaan kantaa aikaisintaan vuoden 2028 talousarvion yhteydessä, mikäli valtion myöntämä määräraha osoittautuu riittämättömäksi.
Kunnanhallitus hyväksyi teknisen lautakunnan esityksen.
Kunnanhallitus päätti vakinaistaa kolme varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävää 1.1.2027 alkaen. Pitkäaikaisina määräaikaisuuksina hoidetut tehtävät ovat muodostuneet pysyväksi osaksi varhaiskasvatuksen toimintaa, ja niiden palkkaus sisältyy vuoden 2027 talousarvioon.
Tarkastuslautakunta on esittänyt vuoden 2025 arviointikertomuksessa huomioita kunnan toimielimille.
Kunnanhallitus esittää selvitykset edelleen tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja valtuustolle.
Joulun ja uudenvuoden aikaan kunnanvirastoissa on yleensä hiljaista asiakaspalvelua ajatellen. Kunnanvirastojen pitäminen suljettuina ajalla 21.-31.12.2026 olisi perusteltua ja henkilöstö voisi oman harkintansa ja työtilanteensa mukaan olla joko vuosilomalla tai töissä.
Kunnanhallitus päätti hyväksyä, että kunnanvirastot pidetään suljettuina 21.-31.12.2026.
Kunnanhallitus on pitänyt kokouksia pääsääntöisesti joka toinen maanantai klo 17. Tarvittaessa säännönmukaisesta kokousajasta on poikettu esim. juhlapyhien, lomajärjestelyjen tai talousarviokäsittelyjen takia.
Kunnanhallitus päättää kokoontua kevätkaudella 2027 seuraavasti:
18.1., 1.2., 15.2., 15.3., 30.3., 12.4., 26.4., 10.5., 24.5., 7.6. ja 21.6.
Ilmajoen kunnanjohtajan virka on ollut haettavana 9.10.2026 klo 15.00 mennessä. Määräaikaan mennessä kunnanjohtajan virkaan saapui 30 hakemusta.
Valmistelu- ja rekrytointiryhmä on 22.10.2026 haastatellut viranhakijoista seuraavat: Jarva Kimmo, Juupaluoma Matias, Kallimo Kati, Lepistö Jari ja Ålander Antti. Haastattelun jälkeen valmistelu- ja rekrytointiryhmä lähetti henkilöarviointiin Juupaluoman, Lepistön ja Ålanderin.
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto suorittaa kunnanjohtajan virkavaalin. Virka on toistaiseksi voimassa oleva. Virka tulee vastaanottaa 4.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.