Kunnan viemärilaitoksen nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä on kartoitettu. Kartoituksessa tunnistetaan, että laitoksen saneeraaminen on välttämätöntä lähitulevaisuudessa. Vaihtoehtoisesti jäteveden käsittely voitaisiin hoitaa yhteistyössä Seinäjoen kanssa. Tämä kuitenkin edellyttäisi päätöksiä yhteistyöstä ja merkittäviä investointeja siirtoviemärin rakentamiseen Ilmajoelta Seinäjoen jätevesipuhdistamolle. Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi Operon Group Oy:n tekemän auditoinnin kunnan viemärilaitoksesta kehittämistarpeista.
Etelä-Pohjanmaan liitto on 18 kunnan muodostama kuntayhtymä. Lakisääteisenä aluekehitysviranomaisena se vastaa Etelä-Pohjanmaan strategisesta kehittämisestä ja suunnittelusta. Liiton toiminta perustuu jäsenkuntien ja liiton väliseen perussopimukseen sekä alueiden kehittämistä ja alueiden käyttöä koskevaan lainsäädäntöön. Päätöksenteosta vastaavat jäsenkuntien valitsemat luottamushenkilöt maakuntavaltuustossa ja -hallituksessa.
Etelä-Pohjanmaan liiton vuoden 2025 talousarviossa toimintamenot ovat 3,4 miljoonaa euroa. Ilmajoen kunnan maksuosuus on 172 200 euroa. Kunnanhallitus totesi, että sillä ei ole huomautettavaa Etelä-Pohjanmaan liiton talousarviosta.
Yhteistoimintasopimuksen mukaan ympäristöterveyslautakunta tekee Ilmajoen kuntaa kuultuaan Kurikan kaupunginhallitukselle lautakunnan toimintaa koskevan talousarvio- ja taloussuunnitelmaesityksen. Talousarvioon otetaan yhteistoiminnan tavoitteet ja niiden edellyttämät määrärahat ja osoitetaan rahoitustarpeen kattaminen sopijapuolten rahoituksella ja muilla tuloilla. Talousarvio ja -suunnitelma ovat laadittava siten, että edellytykset yhteistoiminnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvion ja – suunnitelman hyväksyy Kurikan kaupunginvaltuusto.
Ympäristöterveydenhuollon talousarviossa Ilmajoen kunnan maksuosuus on 260 000 euroa. Tästä hallinnon osuus on 41 800, eläinlääkintähuollon 157 600 ja terveysvalvonnan 61 700 euroa. Kunnanhallitus päätti hyväksyä talousarviovalmistelun mukaiset tulosyksikköjen määrärahat ja Ilmajoen kunnan maksuosuudet.
Koskenkorvan Urheilijat on saanut Leader-hankkeelleen Pesäpallon seutukunnalliseen kehittämiseen Ilmajoen kunnalta luoton. Hanke saatetaan päätökseen 30.11.2024 mennessä. Koskenkorvan Urheilijat anoo lainan maksuun pidennystä 30.4.2025 saakka. Kunnanhallitus päätti myöntää lainalle maksuajan pidennystä anomuksen mukaisesti.
Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtion työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille ja kuntien muodostamille yhteistoiminta-alueille 1.1.2025. Ilmajoen kunta järjestää työvoimapalvelut vastuukuntamallilla yhdessä Seinäjoen kaupungin ja Isonkyrön kunnan kanssa siten, että vastuukuntana toimii Seinäjoen kaupunki ja yhteisenä toimielimenä Seinäjoen kaupungin alainen työllisyysjaosto. Kunnanhallitus päätti valtuuttaa Seinäjoen kaupungin tekemään tarpeelliset työllisyystoimen hankinnat ja päätökset toiminnan käynnistämistä varten.
Lisätietoja: kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen, puh. 044 4191 200