Joulu-tammikuun välisenä aikana kunta kysyi verkossa, mitä tunnetta Ilmajoki sinussa herättää. Kyselyyn vastasi yhteensä 273 ilmajokista sekä 108 muualla asuvaa henkilöä.
Ilmajoki herättää useimmiten positiivisia tunteita sekä kuntalaisten (74 %) että muualla asuvien (85 %) keskuudessa. Kuntalaisten yleisimmät tunteet Ilmajokea kohtaan ovat tyytyväisyys, ylpeys ja pettymys.
Vastauksia analysoineen NayaDaya Oy:n mukaan tyytyväisyys (34 % vastanneista) kertoo odotusten täyttymisestä sekä tutuista ja turvallisista olosuhteista. Tyytyväisyys ei kuitenkaan aktivoi kuntalaisia osallistumaan, jos ei myöskään muuttamaan pois.
Ylpeys (16 % vastanneista) Ilmajokea kohtaan kertoo odotusten ylittämisestä, menestyksestä ja hyvistä vaikutusmahdollisuuksista. Ylpeys vahvistaa itsetuntoa, osallistaa sekä ennakoi vahvaa asukaspitoa.
Pettymys (9 % vastanneista) puolestaan kertoo odotusten tai lupausten pettämisestä. Pettymys saa aikaan lamaantuvaa tai vetäytyvää käyttäytymistä ja indikoi asukaskatoa.
NayaDaya Oy:n mukaan Ilmajoen tulokset ovat kunnalle tyypillisiä. Yrityksen eilen julkaisemasta asuinkuntia ja valtuustoja koskevasta valtakunnallisesta kyselytutkimuksesta käy ilmi, että kaksi kolmesta suomalaisesta kokee asuinkuntaansa kohtaan positiivisia tunteita. Viidenneksen tunteet ovat negatiivisia. Myös yleisimmät tunteet ovat samat eli tyytyväisyys (27 %), pettymys (10 %) ja ylpeys (9 %).
– Vaikka kuntia ja kaupunkeja sivuava keskustelu sosiaalisessa mediassa on usein kärjistynyttä ja jopa halventavaa, tunteet asuinkuntia ja -kaupunkeja kohtaan ovat useimmiten positiivisia, arvioi tiedotteessaan Timo Salomäki NayaDaya Oy:sta.
Tutkimuksen tekijä uskoo, että passiivisesti ja negatiivisesti suhtautuvien kuntalaisten suhdetta voidaan muovata muun muassa lisäämällä vaikutusmahdollisuuksia. Osallistavia tunteita vahvistamalla vaikutetaan positiivisesti myös yhteisölliseen toimintaan, ihmisten hyvinvointiin ja muuttoliikkeeseen.
Tutustu NayaDayan valtakunnalliseen tutkimukseen