EtusivuAjankohtaistaLääkärihelikopteritukikohta sijoittuu Ilmajoelle

Lääkärihelikopteritukikohta sijoittuu Ilmajoelle

FinnHEMS Oy on jo pitkään valmistellut lääkärihelikopteritukikohdan perustamista Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelle. Nyt hanke on ottanut harppauksen eteenpäin, kun yritys osti Ilmajoen kunnalta tontin Rengonharjulta lentoaseman vierestä.

– Tontin kauppakirja allekirjoitettiin kunnanjohtajan työhuoneessa 8.12.2020, kertoo kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski.

FinnHEMS Oy vastaa lääkärihelikopteritoiminnasta Suomessa yhdessä yliopistollisten sairaanhoitopiirien kanssa. Tukikohdan rakentaminen Rengonharjulle käynnistynee FinnHEMSin tämän hetkisen arvion mukaan syyskesällä. Yhtiöllä on tavoitteena käynnistää tukikohdan toiminta ensi vuoden lopulla. Aikataulut voivat kuitenkin vielä elää, koska kyseessä on monen toimijan liikkuva projekti.

Ympärivuorokautisesti toimiva tukikohta tuo Ilmajoelle 15-20 uutta työpaikkaa. Vuorossa on välittömässä lähtövalmiudessa aina yksi lääkäri, yksi lentäjä sekä yksi HCM eli HEMS Crew Member, joka moniosaajana avustaa sekä lentäjää että lääkäriä. Ensihoidon henkilökunnan rekrytoi sairaanhoitopiiri, FinnHEMS vastaa lentäjien ja HCM:ien rekrytoinnista.

Kuva: FinnHEMS Oy

Ajankohtaista

Ajankohtaiset1.3.2021
Kohde 1: Herralan esiopetusyksikkö sijoittuu asemakaavan mukaiselle Y-tontille osoitteessa Pappilantie 4, 60800 Ilmajok...
Ajankohtaiset27.2.2021
Tähän ilmoitukseen päivitetään koronaviruksen altistumispaikat Ilmajoella. Tilannepäivitys 27.2.2021
Ajankohtaiset26.2.2021
Munakkalaiset saivat eilen iloisia uutisia, kun kunnanhallitus päätti illan kokouksessaan investoida kylään miljoona...