Ilmajoen kunnan väkiluku jatkaa kasvu-uralla. Viime vuonna asukkaita oli 29 enemmän kuin vuonna 2019.
– Hyvät palvelut houkuttelevat Ilmajoelle erityisesti lapsiperheitä, arvioi kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski.
Tilastokeskuksen mukaan ilmajokisista 20 prosenttia on alle 15-vuotiaita, mikä on eniten koko maakunnassa. Myös lapsiperheiden osuus väestöstä on suurin Etelä-Pohjanmaan kunnista (42,8 %).
Ilmajoki on vetovoimainen esimerkiksi seinäjokisten ja kurikkalaisten silmissä. Maakunnan ulkopuolelle ilmajokisia houkuttelee Tampere.
Koko maakunnan tasolla on kuitenkin haasteita pitää väki alueella. Etelä-Pohjanmaa on menettänyt vuodesta 2015 lähtien maakunnasta poissuuntautuvassa muuttoliikenteessä noin 4 700 asukasta.
Kuva: Luvut on poimittu Tilastokeskuskuksen väestötilastoista vuosilta 2015-2019 sekä väestön ennakkotilastosta vuodelta 2020.