Hyppää sisältöön
EtusivuAjankohtaistaIlmajoen kunnan toimenpiteet koronavirusepidemiaan liittyen

Ilmajoen kunnan toimenpiteet koronavirusepidemiaan liittyen

Tiedotetta  päivitetty  29.4.2020

Maamme hallitus on päättänyt jatkaa koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi aiemmin päätettyjä rajoitustoimia 13.5.2020 saakka.

Päätöksen johdosta varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen rajoituksia tullaan jatkamaan 13. toukokuuta saakka eri kouluasteilla. Opetuksen poikkeusjärjestelyjä varaudutaan samalla jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii.

Valtion aiemmin sulkemat laitokset, kuten kirjastot, liikuntahallit ja uimahallit pysyvät myös kiinni.

Muistutamme edelleen, että asetettuja rajoituksia ja ohjeita  on ensiarvoisen tärkeää noudattaa. Toimenpiteiden tarkoituksena on suojata ihmisiä tartunnoilta.

Ilmajoen kunnan johtoryhmä ja koulujen rehtorit sekä JIK Ky:n  edustajat jatkavat toimenpiteitä kunnassamme koronavirusepidemian vuoksi.  Tilannetta seurataan jatkuvasti ja reagoidaan tarvittaessa muuttuvaan tilanteeseen.

Ajankohtaista tietoa koronaviruksesta löytyy THL:n ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivuilta sekä työterveyslaitoksen sivuilta.

Koronaviruksen vaikutus Ilmajoen kunnan toimintaan

Aluehallintovirastot tekivät tartuntatautilain mukaiset jatkopäätökset yleisötilaisuuksien kieltämisestä ja oppilaitosten tilojen sulkemisesta

Yli 10 hengen yleisötilaisuudet ovat edelleen kiellettyjä ja oppilaitokset pidetään suljettuina. Uudet, tartuntatautilain mukaiset aluehallintovirastojen päätökset ovat voimassa 13.5.2020 asti.

Edellä oleva  kymmenen hengen rajoitus ei koske kunnan toimielimiä.  On kuitenkin syytä miettiä, voisiko toimielinten kokouksia harventaa tai jättää kokonaan pitämättä. Puheenjohtajalla on oikeus perustellusta syystä siirtää tai peruuttaa kokous. (Kuntaliitto)

Perusopetus ja lukio

Koulujen tilat pysyvät suljettuina 13.5.2020 saakka.

Opettajat jatkavat työssään ja ovat tavoitettavissa. Opetus ja ohjaus järjestetään poikkeusjärjestelyin.

Esiopetus, 1-3-luokkien – ja erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus järjestetään sitä tarvitseville.

Koteihin toimitetaan erikseen koulukohtaista tietoa lähi- ja etäopetuksen toteuttamisesta. Seuraamme koronatilannetta ajantasaisesti ja tiedotamme kaikista mahdollisista  muutoksista Wilma-järjestelmän ja muiden käytössä olevien tiedotuskanavien kautta.

Kouluruokailu

Ilmajoen kunta aloittaa etäopetuksessa 1-9 ja lukiossa olevien oppilaiden kouluaterioiden toimitukset viidessä eri pisteessä 6.4.2020 alkaen. Ruoka valmistetaan ennakkoon ilmoitettujen tilausten mukaisesti ja toimitetaan määräkokoisina annospakkauksina. Näin menetellään, jotta ruokahävikkiä ei synny ja se voidaan toimittaa lapsille turvallisesti.

Etäopetuksessa olevien ruokailu sisältää ainoastaan pääruoan. Käytössä noudatetaan kiertävää ruokalistaa. Joitain poikkeuksia tulee olemaan.
Kouluruoka oppilaalle tilataan kunnan kotisivuilla olevan Pyydä apua -sivun kautta.

Kouluruoka jaetaan viidestä pisteestä:
• Ahonkylän koulu
• Munakan koulu
• Neiron koulu
• Jaakko Ilkan koulu
• Koskenkorvan koulu

Ruoka noudetaan tilauksen jälkeen ohjeiden mukaisesti. Jakopäiviä ovat lähtökohtaisesti maanantai, tiistai ja torstai kello 10-11. Munakan koululta nouto klo 11-11.30.

Viikolta 15 eli 6.4. alkavalta viikolta eteenpäin uudet tilaukset tulee tehdä seuraavalle viikolle aina keskiviikkoon klo 16:een mennessä, tämän jälkeen linkki sulkeutuu ja avautuu seuraavana maanantaina uudelleen.

Ruokia hakiessa ja jonottaessa tulee noudattaa yleisiä hygieniaohjeita. Hakijoiden on pidettävä 2 metrin etäisyys toisiin paikalla oleviin, jotta vältetään viruksen leviäminen. Flunssaoireisena ei voi tulla hakemaan ruokia.
Seuraamme tilannetta ja työstämme palvelua edelleen. Tilanne on poikkeuksellinen meille kaikille, myös ruokapalvelulle.

Ohjeita päiväkoti- ja esikouluikäisten lapsien vanhemmille

Varhaiskasvatuksen toimintayksiköt ja niiden yhteydessä järjestettävä esiopetus pidetään toiminnassa.  Näin turvataan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstön lasten pääsy varhaiskasvatukseen ja mahdollistetaan vanhemmille työssäkäynti. Valtioneuvosto linjaa, että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät niin.

Terveysviranomaisten ohjeita erityisesti käsihygieniasta tulee noudattaa.

Jos lapsi sairastuu äkilliseen hengitystieinfektioon, ei lapsen tulisi mennä päiväkotiin tai kouluun. Äkillinen hengitystieinfektio tarkoittaa kuumetta, yskää, kurkkukipua ja nuhaa, joihin voi liittyä muita oireita kuten lihaskipua ja päänsärkyä. Tämä on yleinen ohje, joka on voimassa tavallisestikin, mutta koronaviruksen takia sen merkitys korostuu.

Ilmajoen sosiaalipalvelut ja ajankohtaiset muutokset pandemian aikana, voimassa 30.4.2020 saakka.

Puhelinajat ja puhelinnumerot ovat käytössä normaalisti.

Ole yhteydessä omaan työntekijääsi, käytössäsi on myös ”APUA” sovellus kotisivuilla. Voit kysyä neuvoa ja apua!

Jos tarvitset tilapäistä kauppa-apua niin soita suoraan 044 4191 820, arkisin 9.00-15.00. Palvelu on tarkoitettu lähtökohtaisesti heille, joilla on vaikeuksia pärjätä itse tai ei ole läheisapua omissa verkostoissaan.

Jos tarvitset apua tai Sinulla on kysyttävää niin seuraavat numerot ovat käytössäsi
Lapsiperheet 044 4191 258 klo 9.00-11.00
Työikäiset 044 4191 667 klo 9.00-11.00 ti-pe
Vammaispalvelu 044 4191 257 klo 9.00-11.00

Asiakasvastaanotot hoidetaan etänä ja tarvittaessa toimistolla, huomioidaan tapaamistilat ja hygienia. Palvelujen toteuttamisessa otetaan käyttöön kaikki toimet koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi.

Vierailukielto ympärivuorokautisen hoidon yksiköihin on voimassa.

Ilmajoki-halli, uimahalli, kuntosali ja Koskenkorvan urheilutalo

Suljetaan  käytöltä 17.3. – 13.5.2020.  Kunnan järjestämät liikunta-  ja uintiryhmät on peruttu.

Nuorisotilat

Ilmajoen nuopparit sekä Ohjaamo Ilmajoki sulkevat ovensa 17.3.-13.5.2020 väliseksi ajaksi.

Nuoriso-ohjaajat ovat kuitenkin tavoitettavissa, eli jos jokin asia mietityttää tai tarvitset tukea arjen asioihin, voit soittaa.

Voit olla puhelimella yhteydessä Ohjaamoon, Seppälän nuorisotalon ohjaajiin sekä Etsivään nuorisotyöhön arkisin (ma-pe) kello 9-15.

  • Ohjaamo Ilmajoki, puh. 044 4191 669
  • Seppälän nuorisotalo, puh. 044 4191 817
  • Etsivä Anna & Iina, puh. 044 4191 849

Nuorisotyöntekijät  löytyvät myös somen eri kanavilta   ja    uusin kanava Discord: https://discord.gg/fEUCem2 on otettu käyttöön pääsiäisen jälkeisellä viikolla.

Ilmajoki-opisto

Ilmajoki-opiston kurssit perutaan kokonaan 16.3-13.5.2020 väliseltä ajalta.

Musiikkiopiston opetus on etäopetusta 13.4. saakka.

Kirjasto

Ilmajoen kirjasto on  suljettuna  18.3. – 13.5. välisen ajan, kirjastoauto ei myöskään liikennöi.  Tänä aikana ei voi noutaa varauksiaan, eikä lainata uutta aineistoa.

Jo lainattua aineistoa on mahdollista uusia verkkokirjastomme kautta: https://eepos.finna.fi/
Tai soittamalla numeroon 044 41 91 360(ma-pe klo 8.30-15.00)  tai lähettämällä sähköpostia: ilmajoen.kirjasto@ilmajoki.fi

Kiinniolomme aikana sakkomaksuja ei kerry  ja saapumassa olevat varaukset odottavat noutajaansa kunnes olemme jälleen auki.

Kirjaston palautusluukku

Aluehallintovirasto on päivittänyt ohjeistustaan palautuksia koskien. Avaamme palautusluukun jälleen 4.5. Palautuksilla ei ole kuitenkaan kiire, sillä eräpäiviä on jatkettu automaattisesti sulkuajan ylitse. Kirjastot ovat edelleen suljettuna 13.5 saakka hallituksen linjauksen mukaisesti.

Voit tarkistaa lainasi Eepos-verkkokirjaston kautta, mutta palvelemme edelleen myös puhelimen, sähköpostin ja chattien päässä.

044 4191 360 / ilmajoen.kirjasto@ilmajoki.fi

https://eepos.finna.fi/

Olemme töissä kokoelmatyötä tehden, vaikka emme voi tarjota asiakaspalvelua.

Tiedotamme muutoksista täällä verkkosivuillamme, sekä muualla somessa.

 

Kunnanvirasto ja vesilaitos

Palvelee asiakkaita normaalisti, hygieniahuolellisuutta noudattaen. Etäpalavereita järjestetään tarpeen mukaan.  Vesilaitoksen toimintaan kiinnitetään erityistä huolellisuutta.

Matkustaminen

Hallitus on 16.3.2020 tehnyt linjauksen, jonka nojalla ulkomailta palaavien tulee sopia työhön paluunsa ajankohdasta ja kahden viikon poissaolosta yhdessä työnantajansa kanssa.

Ilmajoen kunta suosittaa henkilökuntaa pidättäytymistä matkustamisesta vain välttämättömiin matkoihin.

Ulkomaanmatkalta palannut työntekijä neuvottelee aina esimiehen kanssa työhön paluun ajankohdasta. Karanteeni on lähtökohtaisesti 14 vuorokautta.

Miten suojautua koronavirustartunnalta?

Hyvä käsi- ja yskimishygienia on paras tapa ehkäistä koronaviruksen ja kaikkien muidenkin hengitystieinfektioiden aiheuttajien leviämistä.

  • Pese kädet usein huolellisesti vedellä ja saippualla. Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Mikäli vettä ja saippuaa ei ole saatavilla, voi käyttää alkoholipitoista käsihuuhdetta.
  • Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.
  • Suojaa suusi, kun yskit tai aivastat. Käytä esimerkiksi nenäliinaa tai hihaa. Älä yski tai aivasta kämmeneesi tai vapaasti päin muita ihmisiä.

Katso lisää:

Lisätietoa: