Hyppää sisältöön
EtusivuAjankohtaistaKunnanhallituksen kokoustiedote 15.1.2024

Kunnanhallituksen kokoustiedote 15.1.2024

Ilmajoen kunnanhallitus on kokouksessaan 15.1.2024 käsitellyt seuraavat asiat:

Kunta myy tontin vanhan osuusmeijerin tuntumasta

Kunta myy huutokaupalla tilan Ilmajoen vanhan osuusmeijerin tuntumasta. Noin 2 000 neliön tontilla sijaitsee vanha hallirakennus meijerin jätevedenpuhdistuslaitteistoineen. Kohteen lähtöhinta on 8 000 euroa.

Ilmajoen kunta ei halua voimajohtoa Ahonkylään

Kuortaneelle ja Seinäjoelle suunnitellaan kolmea uutta tuulivoimapuistoa. Yksi puistoja varten tarvittavan voimajohdon linjausvaihtoehdoista kulkee Ilmajoen kautta. Siksi ELY on pyytänyt kunnalta hankkeesta lausuntoa toistamiseen.

Kunnanhallitus toteaa lausunnossaan edelleen vastustavansa Ilmajoen kunnan läpi kulkevaa linjausvaihtoehtoa. Erityisesti Ahonkylässä voimajohtoreitti kulkee lähellä nykyistä asutusta sekä potentiaalista asuinalueen laajenemissuuntaa. Voimajohto vaikeuttaisi merkittävästi alueen maankäyttöä sekä virkistystoimintaa.

Tontteja Kyrönjoen rannalta

Hallitus hyväksyi Peuralan alueen asemakaavamuutoksen, jolla saadaan tontteja Kyrönjoen rannalle. Vanha koulu tontilta on purettu ja tilalle kaavaillaan kahta omakotitonttia ja kahta asuinpientalotonttia. Tälle vuodelle ei kuitenkaan ole varattu rahaa kunnallistekniikan rakentamiseen, joten tontit tulevat varattavaksi myöhemmin.

23 070 euron avustus joukkoliikenteelle

Ilmajoen kunta tukee 23 070 eurolla joukkoliikenteen järjestämistä välillä Seinäjoki-Ilmajoki ajalla 3.6.2024-1.6.2025. Reittiä ajetaan päivittäin 13 kertaa.

Rahaa tarvitaan, sillä Traficomin Elylle myöntämä rahoitus pienenee 300 000 eurolla. Kuntien rahoituksella paikataan budjettivaje.

Oikaisuvaatimus hylättiin

Hallitus hylkäsi oikaisuvaatimuksen liittyen Ahonkylän maakauppaan.

Lisätietoja kunnanhallituksen tiedotteesta antaa kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen, puh. 044 419 1200