Ilmajoen kunnanhallitus on kokouksessaan 22.5.2023 käsitellyt seuraavat asiat:
Kunta osti viisi hehtaaria peltoa Nikkolantien varresta 64 932 eurolla. Kaupalla vahvistetaan kunnan vaihtomaavarantoa.
Nettihuutokaupassa korkein tarjous Munakan vanhasta päiväkodista oli 50 100 euroa. Hallitus hyväksyi tarjouksen.
Hallitus hyväksyi sopimuksen, jonka perusteella taloushallinto hoitaa JIKin loppuselvitykseen liittyvät käytännön toimenpiteet tämän vuoden aikana. Kurikan kaupunki maksaa tehdystä työstä korvaukset Ilmajoen kunnalle. Tämän jälkeen JIK ky voidaan ajaa ajas lopullisesti.
Hallitus esittää valtuustolle äänestysalueiden yhdistämistä. Jatkossa Ilmajoen äänestysalueita olisivat kunnantalo, Tuomikylä ja Koskenkorva. Muutos astuisi voimaan ensi vuoden presidentinvaaleissa.
Alueiden vähentämiseen on useita syitä. Nykyisen 11 äänestysalueen vaalilautakuntiin on ollut vaikeaa löytää väkeä. Riski, ettei tarvittavaa 110 henkilöä saada valittua, kasvaa vaali vaalilta. Lisäksi vaalisalaisuus säilyy paremmin isommilla alueilla ja yhdistämisellä säästetään myös kustannuksissa.
Hallitus esittää valtuustolle maapoliittisen ohjelman hyväksymistä. Se ohjaa kunnan maanhankintaa ja kaavoittamisen painopisteitä vuoteen 2030 saakka.
Kaavoituksessa painopiste on uusien asuinalueiden tuottamisessa. Asutusta halutaan laajentaa Ahonkylässä, Keskustassa ja Koskenkorvalla. Tavoitteena on kohtuullinen väestönkasvu.
Jotta kasvu olisi mahdollista myös pidemmällä aikavälillä, Ahonkylän rinnalle tarvitaan uusia alueita kasvukeskus Seinäjoen läheisyydestä. Potentiaalisia kohteita ovat Neiron ja Munakan lisäksi Kyrkösjärven suunta. Kunnan maanhankintaa voisi helpottaa laatimalla hintasektorit, mitä kunta on valmis maksamaan raakamaasta eri alueilla.
Nykyisiä yritysalueita on mahdollisuus laajentaa ja tarvittaessa keskittää yritystoimintaa kantatie 67 varteen. Uusi tielinjaus tukeekin hyvin Ilmajoen kehittämistä, joten kunnan tulee edistää hankkeen etenemistä kaikin tavoin.
Lisätietoja kunnanhallituksen kokoustiedotteesta antaa Ari-Pekka Laitalainen, puh. 044 419 1200