Ilmajoen kunnanvaltuuston kokous on juuri päättynyt. Varsinaisia päätettäviä asioita ei ollut, sillä kahta tuntia ennen kokousta Seppo Pirttikoski pyysi eroa virastaan.
Ilmajoen kunnanhallitus ja kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski allekirjoittivat kunnanjohtajan virkasuhteen päättämissopimuksen, jonka valtuusto merkitsi tiedoksi. Päättämissopimuksen mukaan kunnanjohtajan virkasuhde päättyy 4.1.2022. Vs. kunnanjohtajana toimii Marko Lähde.
Erokorvaus on valtuuston vuonna 2017 hyväksymän johtajasopimuksen mukaisesti kuuden kuukauden palkka. Johtajasopimuksessa mainitaan, että mikäli kunnanhallitus ja kunnanjohtaja yhdessä toteavat, että kunnanjohtaja ei enää nauti poliittisen johdon luottamusta, kunnanjohtaja sitoutuu irtisanoutumaan kuuden kuukauden palkkaa vastaavaa erokorvausta vastaan.
Lisäksi valtuustolle saatettiin tiedoksi kaksi valtuustoaloitetta. Lotta Iso-Tuiskun aloitteessa toivottiin, että Ilmajoella otettaisiin käyttöön Hyvän mielen kunta -malli, joka kannustaa kirjaamaan mielenterveyden edistämisen kunnan strategiaan. Eero-Pekka Hautamäen tekemässä aloitteessa halutaan lisätä kunnan oppilaitosten yrittäjyyskasvatusta ja kehittämään sitä esiopetuksesta lähtien aina toiselle asteelle saakka.
Kolmantena asiana tiedoksi saatettiin kunnan osavuositulos, joka oli 2,08 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Edellisenä vuonna vastaavana aikana plussalla oltiin 0,67 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että sote-kustannusten nousu pysyy maltillisena, jos valtio korvaa koronakustannukset kunnille täysimääräisesti. Mikäli näin käy, kunnan koko vuoden tulos tulee todennäköisesti olemaan ylijäämäinen.