EtusivuAjankohtaistaRetkeilyreput viikonlopuksi lainaan ja luontoon

Retkeilyreput viikonlopuksi lainaan ja luontoon

Tänään Tammikuhnalan päiväkodissa luovutettiin ensimmäiselle perheelle retkeilyreppu viikonloppulainaan. Kolmivuotias Tilda ja äiti Hanna-Leena eivät vielä tienneet, minne päin Ilmajokea viikonlopun seikkailu johtaa, mutta uskoivat vastauksen löytyvän repun sisältä.

Reppu on yksi tällä viikolla päiväkoteihin ja perhepäivähoitajille jaetuista retkeilykasseista, joita on yhteensä kaksikymmentä. Lainarepun sisältä löytyy kartta Ilmajoen liikuntaseikkailuaarteista, suurennuslasi, istuinalusta, leikki- ja luontoliikuntavinkkejä sekä reppuvihko.

– Reppuvihkoon saa kirjoittaa ja piirtää, missä perhe seikkaili viikonlopun aikana. Samalla voi jättää terveiset ja vinkit seuraavalle käyttäjälle, kertoo varhaiskasvatuksen liikuntakoordinaattori Mirjami Laaksonen.

Viime syksynä perheensä kanssa Ilmajoelle muuttanut Hanna-Leena Thomas kiittelee ideaa. Hän uskoo, että kartasta löytyy paljon uusia kohteita tutkittavaksi.

– Koska repun sai lainalle Tildan päiväkodista, tokaluokkalainen isosisko ehti jo säikähtää, pääseekö hän retkelle mukaan ollenkaan, Hanna-Leena nauraa.

Erityisen hauskana Hanna-Leena pitää oivallusta, että vihkon kautta ideoita voidaan jakaa perheiden kesken. Omana suosikkikohteenaan hän vinkkaa Heikin laavun, joka sijaitsee Kalajaisissa Pässilän luontopolun varrella. Laavu on innokkaan mettämiehen Heikki Kalajaisten käsialaa ja kaikkien vapaassa käytössä. Laavujen lisäksi paikalta löytyy grillikatos, ulkohyyssi sekä autiomökki, jossa on mahdollisuus myös yöpyä samoin kuin laavuissa.

Seikkailureppujen avulla Ilmajoen kunta haluaa innostaa perheitä yhteisiin liikuntahetkiin. Koordinoiva työ tehtiin varhaiskasvatuksen Liikkuvat lapset -hankkeessa. Reppujen hankintaa sponsoroivat myös paikalliset yrittäjät.

– Ilmajoella on useita ihania luontokohteita, joihin voi suunnata koko perheen voimin. Metsä tarjoaa myös valtavasti virikkeitä lapselle ja kehittää lapsen motorisia taitoja todella monipuolisesti. Kun mukaan pakkaa eväät, tulee lähimetsään piipahtamisestakin oikea retki, hanketta koordinoiva Laaksonen innostaa.

Liikkuvat lapset -hankkeelta löytyy myös Facebook-sivu. Sitä seuraamalla vanhemmat ja kasvattajat saavat vinkkejä ja ideoita lasten liikuntaan, liikuntakasvatukseen ja mukavaan perheliikuntaan.

Tilda ja Hanna-Leena tutkailevat liikuntaseikkailukarttaa

Retkeilyrepusta löytyy myös vinkkivihko, suurennuslasi ja istuinalusta. 

Ajankohtaiset3.8.2021
Tutustu nettisivuilla tarjontaan. Opas jaetaan myös koteihin viikolla 32.
Ajankohtaiset3.8.2021
Virkistysuimalan Poreen sulku jatkuu yllättävien huolto- ja korjaustoimenpiteiden vuoksi ainakin 15.8.2021 saakka.
Ilmajoki-opisto2.8.2021
Syyslukukausi 2021 alkaa tuntiensopimisella to 12.8. musiikkiopistolla.
Ajankohtaiset2.8.2021
Ilmoittautuminen lukuvuoden 2021-2022 kursseille alkaa ma 30.8.2021.