Hyppää sisältöön
EtusivuAjankohtaistaSosiaalijohtajan viransijaisuus ajalle 1.9.2020 – 31.12.2022

Sosiaalijohtajan viransijaisuus ajalle 1.9.2020 – 31.12.2022

Sosiaalijohtajamme siirtyessä Etelä-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen hankevalmistelutehtäviin, julistamme haettavaksi sosiaalijohtajan viransijaisuuden ajalle 1.9.2020-31.12.2022.

Sosiaalijohtaja toimii kunnan sosiaali- ja terveysosaston johtavana viranhaltijana ja johtoryhmän jäsenenä. Tehtäviin kuuluvat perusturvalautakunnan asioiden valmistelu, esittely, täytäntöönpano sekä henkilöstön, hallinnon ja talouden johtaminen sosiaalitoimen toimialan osalta. Virkaan valittu vastaa työllisyyden kuntakokeilun valmistelusta ja täytäntöönpanosta Ilmajoen kunnassa sekä perhekeskus kokonaisuuden eteenpäin viemisestä elinvoimaisessa kunnassa, jossa lapsimäärä kasvaa vuosittain. Lisäksi tehtäviin kuuluu yhteistyö JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän kanssa terveydenhuollon palvelujen osalta.

Valittavalla henkilöllä tulee olla sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (7 § ja 32 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Kokemus sosiaalipalvelujen johtamisesta sekä kunnan hallinnon ja talouden hoitamisesta katsotaan eduksi.
Palkkaus ja muut virkasuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virka täytetään 1.9.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virkaan valitun on esitettävä kunnan työterveyshuollon hyväksymä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Hakemus tulee jättää Kuntarekryn (www.kuntarekry.fi) kautta 25.8.2020 klo 15.00 mennessä. Haastattelut järjestetään perjantaina 28.8.2020.

Lisätietoja tehtävästä antavat kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski puh. 044 4191200 ja sosiaalijohtaja Tytti Luoto puh. 044 4191250.