Kokousuutiset on ennakkotiedote kunnanhallituksen kokouksen päätöksistä. Lopullinen ja käsittelyvaiheittainen pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivulla välittömästi tarkastamisen jälkeen. Kokouksen esityslista on luettavissa http://ilmajoki.ktweb.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_kokl.htm
Kunnanhallituksen kokous pidettiin poikkeuksellisesti kunnanvaltuuston kokoustilassa, mikä mahdollistaa vallitsevan tilanteen mukaisen turvavälien noudattamisen läsnäolijoille.
Huomattavan pitkään jatkuneen kokouksen aikana esittelijä teki päätösehdotuksen, että tässä kokouksessa päätetään ensisijaisen tärkeistä asioista ja seuraavassa kokouksessa (30.3.2020) jatketaan muiden esityslistalla olevien asioiden käsittelyä. Menettely hyväksyttiin.
§ 63 Etätyö poikkeusolojen aikana
Kunnanhallitus päätti, että Ilmajoen kunnan työntekijöillä on mahdollisuus etätyöskentelyyn poikkeusolojen voimassaoloaikana 13.4.2020 saakka. Mahdollisuus koskee työntekijöitä, jotka voivat suorittaa työtehtävänsä kotoa käsin. Toimialajohtaja päättää työn tekemisestä etätyönä tai delegoi tätä päätösvaltaa alaspäin.
§ 70 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 18.3.2020 alkaen
Kunnanhallitus päätti, että suosituksen mukaan varhaiskasvatuksen
asiakasmaksuohjetta muutetaan. Ilmajoella perheiltä ei peritä asiakasmaksuja ajalla
18.3.2020 – 13.4.2020 niiltä päiviltä, joina he eivät käytä varhaiskasvatuspalveluja. Jos
koronaepidemian aiheuttama poikkeustilanne jatkuu, jatketaan myös asiakasmaksujen
perimättä jättämistä.
§ 72 Erityistoimivallan käyttöönottaminen
Suomen hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Hallitus on linjannut toimenpiteet, joiden tarkoituksena on hidastaa koronavirustartuntojen leviämistä ja suojella riskiryhmiä. Linjaukset ovat voimassa 13.4.2020 saakka.
Perustuen valmiuslain (29.12.2011/1552) 12 §:n mukaiseen normaaliajan yleisvarautumisen velvoitteeseen ja valmiuslain pykälään 108, joka koskee kunnan hallintoa valmiuslain voimassaollessa päätti kunnanhallitus ottaa erityistoimivallan käyttöön välittömästi seuraavalla tavalla:
1. Kunnanjohtaja käyttää Ilmajoen kunnan hallintosäännön määrittelemästä toimivallasta poiketen kunnanhallituksen päätösvaltaa peruspalvelujen turvaamiseksi ja häiriötilanteen normalisoimiseksi, milloin asia koskee toimenpiteiden yhteensovittamista eri toimialueiden välillä, taloudellisten resurssien tai henkilöstöresurssien suuntaamista, tiedottamista tai muuta häiriötilanteen hoitamiseksi välttämätöntä päätöstä.
2. Tämä erityistoimivalta otetaan käyttöön Ilmajoen kunnassa koronaviruspandemian aiheuttamassa häiriötilanteessa ja valtioneuvoston määrittelemissä poikkeusoloissa.
3. Kunnanjohtaja tekee häiriötilanteiden ja poikkeusolojen aikaiseen toimivaltaansa kuuluvat päätökset häiriötilanteiden aikaisessa kunnan johtoryhmässä johtoryhmän jäsenen tai kokoukseen osallistuvan asiantuntijan esittelystä. Päätöksistä pidetään päätöspöytäkirjaa. Päätökset raportoidaan kunnanhallitukselle sähköpostitse ja ennen päätöksentekoa käydään lähetekeskuskustelu.
4. Erityistoimivallan käyttämisen lakkaamisesta kunnanhallitus tekee erillisen päätöksen.