Maanomistajalle ja rakentajalle kaavoittaminen ja muu kunnan maankäyttö saattavat olla tuttuja termejä, mutta vahvasti lainsäädäntöön pohjautuva prosessi eri vaiheineen jää helposti hämäräksi. Kaavoitus tarkoittaa sitä, mitä ja miten erilaisille maa-alueille voidaan ohjatusti rakentaa. Maankäyttö sisältää laajemman kokonaisuuden, kuten esimerkiksi maan ostoa- ja myyntiä tai siihen liittyvää kunnan ohjausta. Kokonaisuutta täydentää vielä se, että kaavoituksessa kyse on periaatteessa ohjaavista suunnitelmista, joissa toteutus tapahtuu erilaisten viranomaistoimenpiteiden kuten rakennusluvan ja kadun- tai yleisten alueiden rakentamisen kautta.
Taustani Ilmajoen kaavoitusjohtajan tehtävään on monipuolinen, johon kuuluu aikaisempaa osaamista eri kokoluokan kunnilta sekä yksityiseltä sektorilta kehittämistehtävistä, niin prosessien, sähköisen asioinnin kuin asiakaspalvelun ja johtamisen osalta. Tämän lisäksi opin teen ja tutkin työni ohella ja siihen liittyen, jonka avulla yritän löytää vastauksia eteen tuleviin kaikenlaisiin kysymyksiin. Konkreettiselta laidalta, käytännön maankäytön kokeiluina haastan itseäni hyötykasvien viljelyssä, josta välillä löytyy onnistumisia kuten alkukevään paprikat ikkunalaudalla.
Yksi oma työni haasteissa kaavoituksessa on esimerkiksi, se että työssä on usein otettava monipuoliset asiat huomioon, kuten ympäristö-, maisema-, luonto-, ja muut alueen ominaispiirteet, mikä puolestaan edellyttää laaja perehtymistä. Työhön liittyy myös kunnan omat tarpeet kuten asumisen, hyvinvoinnin ja taloudellisuuden edistäminen ja selvittäminen. Mitä laajempi kaavahanke, sitä laajemmat selvitystarpeet. Varsinkin tulevat yleiskaavahankkeet esimerkiksi keskustassa ja Ahonkylässä ovat tällaisia laajoja kokonaisuuksia.
Tavoitteenani on luoda uutta maankäytön prosessia ja johtamismallia, joka toimii asiakaslähtöisesti, kestävästi ja tehokkaasti. Muutos ei ole helppo, koska se tarkoittaa viimekädessä myös muutoksia lainsäädäntöön sekä toimintatapoihin. Jos olet asiasta kiinnostunut tule kysymään lisää, muuten säästän muut lukijat siltä.
Yhteenvetona tästä kannustan sinua joka tätä luet, tuomaan ajatuksiasi esille, liittyy se sitten rivitalon rakentamiseen, metsän myymiseen tai vaikka vain siihen, että haluat ymmärtää lisää miten tämäkin osa alue kunnassasi toimii. Ole yhteydessä, niin tehdään ja kehitetään Ilmajokea yhdessä!
Voit myös tutustua meneillä oleviin kaavoihin nettisivuiltamme löytyvän vuosittaisen kaavoituskatsauksen avulla. Tällä hetkellä kaavasuunnittelussa tapahtuu mm. Saurunmäen ja Vakavuoren kehittämistä keskustan alueella, Ahonkylän yleiskaavan mukaista asemakaavan laajentumista (eli uusia rakennuspaikkoja) sekä yksittäisiä kohteita ympäri kuntaa.
Ilmajoella 24.8.2022
Kimmo Sulonen
Kaavoitusjohtaja
Johtoryhmän kuukausiblogissa Ilmajoen kunnan johtoryhmän jäsenet kirjoittavat vuorollaan vapaamuotoisesti oman osastonsa ajankohtaisista asioista. Kirjoitukset julkaistaan myös Ilmajoki-lehdessä.