Perhepäivähoitajia työskentelee eri puolilla Ilmajokea. Hoitajien sijainti antaa perheille mahdollisuuden, että voivat hakea lasta perhepäivähoitoon ns. oman kylän hoitajalle. Yhdellä perhepäivähoitajalla saa olla hoidossaan enintään neljä alle kouluikäistä lasta kokopäivähoidossa ja sen lisäksi esikoulua tai koulua käyvä lapsi, joka on osapäivähoidossa. Hoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan hoidettavien lasten lukumäärään.
Hoitoa järjestetään perhepäivähoitajan kotona siten, että hoitaja hoitaa lapsia yksin tai sitten parihoitajan kanssa. Perhepäivähoidossa ehdottomana rikkautena on kodinomaisuus. Toiminta perhepäivähoidossa muistuttaa läheisesti kotona tapahtuvaa hoitoa ja kasvatusta, koska ryhmä on pieni. Perhepäivähoitajan koti tarjoaa lapselle rauhalliset kodinomaiset puitteet, pysyvän hoitosuhteen eli yhteistyö vanhempien kanssa on jokapäiväistä. Perhepäivähoitaja on usein kuin ”perheenjäsen”, joka seuraa lapsen elämässä mukana aikuisikään saakka. Vähättelemättä myöskään hoitajan perhettä, josta myös muodostuu tärkeä osa perhepäivähoidon arkea.
Ilkantie 18
60800 Ilmajoki
etunimi.sukunimi@ilmajoki.fi