Ahonkylä on luonnonläheinen, vireä 2 000 asukkaan asuintaajama Ilmajoen ja Seinäjoen rajalla. Kylään ajaa autolla alle 10 minuutissa Ilmajoen ja Seinäjoen keskustoista. Alajoen peltolakeusmaiseman reunalla sijaitsevan kylän maasto on vaihteleva: on lampea, suota, peltoa, kalliota ja metsää. Asutus muodostuu valtaosin omakotitaloista.
Tiesitkö Postinumeroalueella 60720 asukkaiden keski-ikä on 33 vuotta ja alle 16-vuotiaita lapsia on 673 (Tilastokeskus 2018).
Kylällä toimii remontoitu ja laajennettu alakoulu, ja sen yhteydessä neuvola. Lisäksi Käpälämäen alueelle rakennetaan uutta alakoulua, joka otetaan käyttöön elokuussa 2022. Kolme päiväkotia palvelevat lapsiperheiden tarpeita. Päiväkoti Vanamo ja Metsätähti toimivat ajanmukaisissa tiloissa. Vuonna 2010 valmistui 127-paikkainen Käpälämäen päiväkoti. Kylällä on myös uusi seurakuntakoti sekä nuorisotalo. Kirjastoauto kulkee kolme kertaa viikossa. Kylältä löytyy myös yksityisiä palveluita pizzeriasta lähtien.
Ilmajoki on erityisesti lapsiperheiden suosiossa, siksi meillä on Etelä-Pohjanmaan nuorimmat asukkaat. Onnellinen lapsuus taataan maakunnan parhailla lasten, nuorten ja perheiden palveluilla, joiden tuottamiseen olemme sitoutuneet kuntastrategiassamme.
Kylässä on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet luonnossa liikkumisesta pitäville. Valaistu elämysliikuntareitistö kulkee Ahonkylästä aina Seinäjoelle saakka. Urheilun ystäville löytyy myös uimapaikka, urheilu- ja tenniskenttä sekä viisi leikkipuistoa eri puolilta kylää.
Ahonkylän koululla on joka arki-ilta toimintaa: kerhoja, kansalaisopiston kursseja sekä jumppaa, lentopalloa, sählyä ja muuta liikuntaa. Myös seurakuntatalolla pidetään kerhoja ja nuorisotalolla on toimintaa viikoittain.
Katso vapaana olevat tontit kartalta.